Einar Englundin juhlavuosi

Raija Pesonen

Sibeliuksen juhlavuoden päättymisen myötä siirrytään Suomen huomattavimman uusklassikon, Einar Englundin syntymän 100-vuotisjuhlavuoteen. Englund oli monipuolinen lahjakkuus, joka toimi useilla musiikin alueilla.

Einar Englund syntyi Ljugarnissa, Gotlannissa 17.6.1916. Englundin isän suku on Ahvenanmaalta ja äidin suku Ruotsista. Englundin lapsuudenkodissa kulttuurilla oli keskeinen asema vaikka suvussa ei ollutkaan ammattimuusikkoja. Englund aloitti musiikkiopinnot Sibelius-Akatemiassa vasta 16-vuotiaana pianonsoitolla. Sävellysopinnot tulivat opinto-ohjelmaan myöhemmin. Hän oli taitava improvisoija jo opintojen alkuvaiheessa ja ajan kuluessa hänestä kehittyi lajin todellinen mestari.

Sodalla oli Englundin tulevaisuuteen ratkaiseva merkitys. Tiukat tilanteet taisteluissa vaikuttivat syvästi nuoreen mieheen. Hän osallistui vuonna 1941 Bengtskärin majakalla taisteluun, josta selvisi hengissä vain kuusi suomalaista sotilasta. Sairaalajakson ja siirron jälkeen hänen sotansa jatkui Syvärillä ja Karjalan kannaksella useissa kovissa taisteluissa.

Englund aloitti säveltäjänä jo 1930-luvulla, mutta murtautui esille 1940-luvun lopulla sodan päätyttyä. Hänen läpimurtoteoksenaan pidetään ensimmäistä sinfoniaa. Toinen sinfonia samalla vuosikymmenellä vahvisti kuvaa säveltäjästä suurten muotojen taitajana. Englund koettiin urbaaniksi, kovakasvoiseksi modernistiksi, joka vapautti Suomen musiikin kansallisromanttisesta painolastista. Häntä pidetäänkin Suomen säveltaiteen ensimmäisenä ja huomattavimpana uusklassikkona.

Einar Englund vuonna 1957.

Einar Englund vuonna 1957.

Englundille 1950-luku oli voitokasta aikaa. Menestyksekkäitä orkesteriteoksia syntyi jatkuvasti ja säveltäjä menestyi monissa sävellyskilpailuissa. Klassisten orkesteriteosten lisäksi hän sävelsi kuunnelmamusiikkia radiolle, näyttämömusiikkia tärkeimmille Helsingissä toimiville teattereille ja balettimusiikkia kansallisoopperaan. Englundin musiikkia on kuultavissa myös 16 pitkässä näytelmäelokuvassa, joista Valkoinen peura toi elokuvamusiikin Jussi-palkinnon säveltäjälleen vuonna 1952. Helsingin olympialaisista kertovaan elokuvaan Kultaa ja kunniaa musiikki syntyi yhdessä säveltäjä Aarre Merikannon kanssa.

Perusteellisen musiikkikoulutuksensa turvin Englund toimi pianistina monissa erilaisissa tehtävissä. Hän soitti radiossa, televisiossa, teattereissa ja ravintoloissa, joissa soittaessaan hän kehittyi legendaariseksi improvisoijaksi. Tämän lisäksi hän soitti Suomen Kulttuurirahaston sävellyskilpailussa vuonna 1955 ensimmäisen palkinnon voittaneen ensimmäisen pianokonserttonsa solistina lähes kaikissa Suomen kaupungeissa, joissa oli sinfoniaorkesteri. Englundin toinen puoliso oli chanson-laulajatar Maynie Siren, jota säveltäjä säesti. Parin musiikillinen yhteistyö kesti yli 20 vuotta käsittäen lukuisan määrän yhteisiä menestyksekkäitä konsertteja.

Suomessa alkoivat puhaltaa uudet musiikilliset tuulet 1950-luvun lopulla. Tavallisten konserttien lisäksi alettiin järjestää happeningeja ja performanceja. Elektronimusiikki tuli perinteisesti sävelletyn musiikin oheen ja vasemmistolaiset arvot nousivat esille. Uusi kriittinen kulttuuri-ilmapiiri ja pitkään jatkunut tiivis työtahti ajoivat Englundin hiljaisuuteen ja hän päätti vaieta suurimuotoisten teosten säveltäjänä. Musiikillinen toiminta jatkui kuitenkin koko 1960-luvun ajan Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikkona ja opetustehtävissä Sibelius-Akatemiassa.

Englundin uusi tuleminen säveltäjänä tapahtui 1970-luvun alussa kolmannen sinfonian myötä. Hän voitti Finlandia-talon uusien urkujen johdosta järjestetyn sävellyskilpailun, ja hänet kutsuttiin Ruotsin Kustaa III:n perustaman Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Saman vuosikymmenen lopulla säveltäjälle myönnettiin professorin arvonimi Sibelius-Akatemian esityksestä.

Englundin kenties luovin vuosikymmen oli 1980-luku. Tuolloin syntyivät monet laajimmista ja menestyneimmistä kamarimusiikkiteoksista, suurista soolokonsertoista ja sinfonioista. Aiempia kuunnelmia lukuunottamatta Englund sävelsi määrällisestikin eniten juuri 1980-luvulla. Hän haki ideoita teoksiinsa apurahojen turvin oleskelemalla Pariisissa useita kertoja. 1980-luku oli myös luopumisen aikaa. Englund jäi eläkkeelle Sibelius-Akatemian opetustehtävistä, päätti pianokonserttojensa solistina soittamisen ja piti viimeisen Brecht-iltansa Maynie Sirenin kanssa Kuhmon musiikkijuhlilla kesällä 1983. Luopuminen monista tehtävistä vapautti aikaa säveltämiselle.

Englundin viimeiseksi teokseksi jäi vuonna 1991 sävelletty klarinettikonsertto. Samana vuonna Sibelius-Akatemia myönsi hänelle Wegelius-mitalin. Terveydelliset ongelmat estivät uusien teosten säveltämisen, mutta vuonna 1996 ilmestyi omaelämäkerta I skuggan av Sibelius. Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa Englund sai elämäntyöstään Pro Musica –säätiön jakaman 100 000 markan tunnustuspalkinnon. Säveltäjä menehtyi kesällä 1999 sydänongelmiin synnyinsaarellaan Gotlannissa, jonne hänet myös haudattiin.

Englundin keskeisen tuotannon muodostavat seitsemän sinfoniaa ja seitsemän konserttoa. Hän profiloitui orkesteri- ja pianosäveltäjäksi laulumusiikin jäädessä täysin toissijaiseen asemaan. Huomattava määrä musiikkia syntyi myös radion, television ja elokuvateollisuuden käyttöön. Ahtaan kulttuuri-ilmapiirin vuoksi hän joutui säveltämään viihdemusiikkia salanimellä Marcus Eje.

Joensuussa Englund esiintyi lokakuussa 1980 soittaen ensimmäisen pianokonserttonsa solistina. Vierailunsa aikana hän esitteli legendaarisen improvisoijan taitojaan musiikkiopiston oppilaille ja kertoi sävellyksistään. Muutamaa vuotta myöhemmin Joensuun Laulujuhlat tilasi Englundilta teoksen Kalevalan 150-vuotisjuhliin. Näin syntyi Kanteletar-sarja naiskuorolle, jonka Akademiska Damkören Lyran kantaesitti Lena von Bonsdorffin johdolla kesäkuussa 1985 Taidemuseossa pidetyssä konsertissa. Samassa konsertissa kuultiin myös Englundin sovittamia kansanlauluja. Englundin kuoleman jälkeen Joensuun konservatoriossa järjestettiin Suomalaisen musiikin päivään liittyvä Englund-konsertti maaliskuussa 2003. Joensuun kaupunginorkesteri esitti säveltäjän ensimmäisen pianokonserton maaliskuussa 2004 Joonas Ahosen soittaessa solistina. Viime syksynä kaupunginorkesteri esitti neljännen (1976) sinfonian jousille ja lyömäsoittimille.

Englundin tyttäristä Sorella on tunnettu balettitanssija ja Irina (Milan) on viihdelaulajatar. Pojantytär Meri on voittanut Kuopion viulukilpailun ja toimii Tapiola Sinfonietassa.

Raija Pesonen, lehtori
Karelia-ammattikorkeakoulu

922 Artikkelin näyttökerrat