Sosiaalialan opiskelijat Koivupihan palvelukeskuksessa

Tuija Kuusisto

Kehittelimme alkaneella kevätlukukaudella sosiaalialan suullisen viestinnän kurssille uusia tapoja oppia ja tehdä suullisia harjoituksia. Suullisen ilmaisutaidon kehittämisen lisäksi tavoitteeksemme muodostui vahvistaa osaltaan mm. ikäosaamista ja luoda uusia kumppanuuksia. Jatkossa yhtenä teemanamme voisi olla kirjallisuuden käyttäminen ja sen opiskeleminen ikäihmisten parissa. Esimerkiksi ”lue ääneen” -kampanjaan liittyminen voisi olla yksi tapa aloittaa kirjallisuuden ja ikäosaamisen yhdistäminen. Yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun ikäosaamisen oppimis- ja palveluympäristö Voimalan kanssa voisimme osallistua joko valtakunnalliseen selkokirjojen lukukampanjaan tai muihin vastaaviin tapahtumiin.

Yhteistyötä on jo tehty, ja työelämäkumppanit ovat suhtautuneet siihen myönteisesti. Valmisteltuja puhe-esityksiä on käyty pitämässä esimerkiksi Joensuun keskustassa sijaitsevien Senioripihan ja Koivupihan lisäksi myös Suvituulessa Niinivaaralla. Suulliset esitykset on pyritty toteuttamaan pienryhminä, ja ne ovat voineet olla luovalla otteella rakennettuja draamallisia esityksiä, musiikillisia virkistystuokioita tai tiedottavia asiapuheita kohderyhmiä kiinnostavista aiheista. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, kun pohdimme sitä, kuinka voisimme lisätä ikääntyneiden hyvinvointia. Palvelukeskuksissa pidetyistä esityksistä sovimme yhteyshenkilön, opettajan ja opiskelijoiden kanssa ennakkoon. Tämän tyyppinen työelämäyhteistoiminta on sekä oppilaitoksemme toimijoiden että työelämän yhteistyökumppaneiden mielestä kannatettavaa etenkin opiskelijoiden tulevaa työelämää ajatellen.

Noora Järviluoto (vas.) ja Tiina Mikkonen lauloivat mm. Ystävän laulun, johon myös yleisö yhtyi.

Noora Järviluoto (vas.) ja Tiina Mikkonen lauloivat mm. Ystävän laulun, johon myös yleisö yhtyi.

Sosiaalialalla suullisen viestinnän kurssilla opiskelevat Noora Järviluoto ja Tiina Mikkonen pitivät ystävänpäivän jälkeisellä viikolla Koivupihan palvelukeskuksessa ystävyysaiheisen runo- ja musiikkituokion. Ystävyys-aiheen he valitsivat läheisen ystävänpäivän innoittamina. Tilaisuudessa muisteltiin mm. vanhoja ystävyysaiheisia värssyjä, joita nuorena kirjoitettiin muistovihkoihin. Yleisö piti toteutuksesta ja osallistui innokkaasti mm. lausuen muistamiaan runoja. Vanhat tutut laulut ja värssyt herkistivät tunteita, ja toivat mieleen muistoja lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Yleisön joukosta saimme kuulla myös mieliin jääneen puheenvuoron, jossa todettiin että vanhemmiten on yhä vaikeampaa saada ystäviä; puoliso on ehkä jo kuollut, samoin kuin monet ystävätkin. Yksinäisyys on liiankin tuttua monelle ikääntyneelle. Senkin vuoksi oli tärkeää, että opiskelijat saivat olla hetken rinnalla kulkevina ystävinä. Nuoren ja ikääntyneen lähentyvä suhde voi antaa molemmille osapuolille paljon. Keskusteluosuudessa yleisö kertoi tarinoita elämästään ja opiskelijoiden iloinen ja energinen esiintyminen inspiroi heitä. Meitä oli koolla runsaat parikymmentä osallistujaa Koivupihan Kantarelli-ravintolassa, ja ystävät saivat olla hetken yhdessä, kuten opiskelijat totesivat monipuolisen ja hyvin valmistellun esityksensä lopuksi.

 

Tuija Kuusisto, suomen kielen ja viestinnän opettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

1 047 Artikkelin näyttökerrat