Maistuvien tarinoiden Karjala

Maria Iltola & Paavo Raappana

Tarinoita voi kertoa mistä tahansa, joten myös ruoka taittuu tarinaksi. Karjalaiseen perinteeseen pohjautuvaa ruokamatkailua kehittävä Kalitka-hanke pyrkii vahvistamaan ruoan parissa toimivien yritysten vahvuuksia tarinallistamisen keinoja hyödyntäen. Tavoitteena on punoa yritysten omista tarinoista muodostuva yksi yhteinen karjalainen kokonaisuus.

Osu tunteisiin

Tarinoita on kerrottu aina. Ennen tarinoita kokoonnuttiin kuulemaan iltanuotiolle. Nyt ihmiset tapaavat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tarinoilla on viihdytetty ja opetettu. Tarinaan piiloutunut opetus jääkin luultavasti paremmin mieleen, kuin pelkkien faktojen pänttääminen. Tarina voi olla myös väline, jolla vahvistetaan yritysten tarjoamien tuotteiden tai palveluiden elämyksellisyyttä. Kokemus esimerkiksi ruoasta, esineestä tai aktiviteetista voi olla erilainen, jos asiakas kuulee tarinan sen taustalta. Koska kokemus on aina henkilökohtainen, ei elämyksellisyyttä voi suunnitella kokonaan valmiiksi. Hyvällä tuotteella ja ainutlaatuisella tarinalla kuitenkin erottautuu muista palveluntarjoajista. Tärkeintä on tehdä tarinat osaksi toimintaa, etteivät ne jää vain sanoiksi. Tarinan täytyy tuntua, kuulua, maistua, tuoksua ja elää.

Tarina rakentaa tarjolla olevaa tuotetta tai palvelua kohtaan tunnesiteen antaen luvan odottaa kokemuksia. Hyvä tarina helpottaa samaistumista yritykseen ja saa kuluttajan kokemaan myös kaupallisessa yrityksessä inhimillisiä piirteitä. Tärkeää on se, ettei tarina kerro tuotteesta ihan kaikkea. Siten syntyy kiinnostus ottaa jotain selvää myös itse ja näin vaikuttaa tarinan kulkuun.

Erottaudu tarinalla

Matkailijat tuntevat kasvavaa kiinnostusta erilaisia luontoelämyksiä, villiruokaa, paikallisia perinteitä ja kulttuureja kohtaan. Kalitka-hankkeen tavoitteena tälle vuodelle on kannustaa yrityksiä näkemään tarinallistaminen mahdollisuutena oman toiminnan markkinoinnissa. Tarina voi lähteä liikkeelle yrityksen historiasta ja kulkea kauas tulevaan. Tarinan lähtökohta voi painottua arkiseen tekemiseen, esimerkiksi siihen, kuinka merkityksellistä oman käden jälki yrityksen tarjonnassa on. Tärkeintä on kertoa ne asiat, jotka yrittäjä itse kokee oleellisena. Hankkeen tehtävänä on kerätä yrittäjien tarinoita tuotteista ja palveluista sekä löytää niistä karjalaisesta ruokakulttuurista kiinnostuneita matkailijoita houkuttelevia yhtymäkohtia.

Myös matkailussa arvoilla on väliä. Asiakkaat hakevat palveluita, jotka on tuotettu tiettyjen arvojen mukaisesti. Ei ole yhdentekevää, käyttääkö ravintola lähellä tuotettuja raaka-aineita vai tuodaanko niitä jostain muualta. Lähiruoan arvostus on kasvanut ja useat pohjoiskarjalaiset ravintolat ovatkin ottaneet sen näkyväksi osaksi palvelujaan. Lähiruoassa riittää elementtejä tarinoille. Ruoka-annos muuttuu elämykseksi, kun lautasella on syötävän lisäksi myös kerrottavaa. Esimerkiksi paikallinen peruselintarvike karjalanpiirakka voisi erottautua naapurileipomon vastaavasta seuraavanlaisen tarinan avulla:

Valmistan yrityksessäni piirakoita, joiden reseptin isoäitini toi mukanaan Joensuuhun evakkojunassa vuonna 1944. Kädestä pitäen hän opasti omaa äitiäni, kuinka rypytys tehdään oikeaoppisesti ja kuoret ajellaan niin ohuiksi, että pihapuun erottaa sen läpi. Kun itse olin tarpeeksi vanha, sain olla äitini apuna juhlapöydän piiraiden teossa. Tuolla samalla reseptillä ja rakkaudella valmistan piirakat myös asiakkailleni. Aina alustaessani uutta taikinaa muistan kiitollisena aikaisempia sukupolvia.

Karjalanpiirakalla, opintojaksolla tai ammattikorkeakoululla on oma tarinansa, joka haluaa tulla kerrotuksi. Kalitka-hanke toivoo löytävänsä erityisesti karjalaisuudesta ponnistavia tarinoita. Mitä sinun mielestäsi on tämän päivän karjalaisuus? Missä karjalaisuus näkyy vai onko sitä enää olemassa?  Kerro se meille.

 

Teksti:
Maria Iltola, projektiasiantuntija
Paavo Raappana, projektipäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat työskentelevät Kalitka-hankkeessa (Karelia CBC)

Tarinallista käsittelevät tiedot pohjautuvat Anne Kalliomäen vuonna 2013 Jyväskylän yliopistossa julkaistuun Pro gradu –tutkielmaan Elämyspalveluiden tarinallistaminen. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201401281150

 

Artikkelikuva: Nazym Jumadilova on Unsplash

1 096 Artikkelin näyttökerrat