Median, liiketalouden ja energia- ja ympäristötekniikan kurssit Digi2Marketin kumppaneina

Risto Salminen

Saavuttaakseen tärkeimmät tavoitteensa on Digi2Market-hanke ottanut mukaan kolmen eri alan opiskelijoita jo hankkeen alkuajoista lähtien. Digi2Marketissa, kansainvälisessä NPA-hankkeessa, yrityksiä autetaan hyödyntämään kestävän kehityksen arvoja markkinoinnissa ja kertomaan niistä uusin, innovatiivisin keinoin. Markkinointiviestinnässä on keskitytty etenkin 360-virtuaalikierrosten ja lisätyn todellisuuden AR-toteutusten käyttämiseen.

Kareliassa tätä yritysyhteistyötä on tehty yhdessä energia- ja ympäristötekniikan, liiketalouden sekä median opiskelijoiden kanssa. Pienemmän yritysyhteistyön lisäksi Karelia tavoittelee vähintään kymmenen yrityksen syvällistä auttamista. Auttamisen sijaan voisi toisaalta ennemmin puhua yhdessä oppimisesta, sillä mukaan lähteviä yrityksiä on etsitty eri aloilta ja niiden kanssa on tehty erilaisia, uudenlaisia toteutuksia, joista mukana olevat alat ovat saaneet monenlaista oppia. Yhteistyöhön kuuluu esimerkiksi ympäristökatselmuksia, tuotteiden tai palveluiden elinkaarianalyysejä, markkinointikampanjoiden ja lanseerauksen suunnittelua, lisätyn todellisuuden hyödyntämistä pakkauksissa ja virtuaalikierroksia.

Lokakuuhun 2020 mennessä yhteistyötä on tehty esimerkiksi elintarviketuottajien, golfkentän ja pienten konsulttiyritysten kanssa, joten on selvää, että yhteistyö kaikkien yritysten kanssa ei ole toisiaan toistavaa, vaan jokaisesta yrityscasesta saadaan uutta osaamista ja tietoa. Tämä hyöty valuu suoraan yritykselle, opiskelijoille, opettajille ja hankkeelle, joka roolissaan levittää tietoa kokemuksistaan yhä eteenpäin sekä suomen- että englanninkielisille yleisöilleen.

Näin opiskelijat osallistuvat yritysyhteistyöhön

Kuvattaessa hankkeen ja opetuksen yhteistyötä yrityscasessa voidaan yhdistää esimerkiksi kaksi elintarvikealalla tehtyä yhteistyötä, joista saatu oppi on tehnyt syksyn 2020 yritysyhteistyökuvioista erinomaisen sujuvia.

Yliopettaja Lasse Okkosen opiskelijat tekivät panimoyritys Waahto Brewerylle vuonna 2019 ympäristökatselmuksen, joka muodosti energia- ja ympäristötekniikan kolmannen vuoden opiskelijoiden ”Laatu- ja ympäristöjohtaminen”-opintojakson ison harjoitustyön.

Ympäristökatselmuksesta saadut tiedot auttoivat lehtori Aarno Savolaisen ohjaamia media-alan opiskelijoita toteuttamaan Mediatuotannot-opintojaksolla AR-toteutuksen, jossa yritykselle tehtiin ravintoloissa hyödynnettävä pöytäesite, josta avautuvassa markkinointiviestinnässä tuotiin esiin muun muassa yrityksen ympäristöön liittyviä arvoja.

 

Osana yhteistyötä yritykselle toteutettiin vihreät arvot huomioivaa markkinointiviestinnän sisältöä.

Kaiken muun opin lisäksi kummankin alan opiskelijat pääsivät kiinni lähiseudun yrityselämän tarpeisiin, minkä myötä oman erikoisosaamisen merkitys työelämässä tuli aiempaa konkreettisemmaksi. Opintojaksoja vetäneet opettajat puolestaan pystyivät peilaamaan opetustyötään yritysten tarpeisiin. Mediatuotanto-opintojaksolla yhteistyön avulla opittiin myös uuden ohjelmiston hyödyntämistä. Näin se, mitä Karelia opettaa, huomioi myös alueemme yritysten tarpeita.

Digi2Marketille hyöty oli tavoitteiden mukaisen yhteistyön tekeminen ja siitä kertominen. Waahto Breweryn yhteistyöstä on kerrottu suomeksi ja englanniksi eri tilaisuuksissa ja eri kanavissa useita kertoja. Viimeksi Karelia kertoi opeista irlantilaisyleisölle hankekumppaninsa Udaras na Gaeltachtan webinaarissa 25.9.2020.

Markkinoinnin opiskelijoiden työ toi näkökulmia median opiskelijoille

Elintarvikeyritys Spices Chefin kanssa tehtyyn yhteistyöhön osallistui median ja liiketalouden opiskelijoita. Yhteistyöstä kerrottiin median opiskelijoiden näkökulmasta Vasun numerossa 3/2020 .

Spices Chefille ympäristöarvot ovat tärkeitä, mutta koska työ niiden parissa oli sillä jo pitkällä eikä opiskelijoiden kalenterissa ollut yhteistyöhön sulavasti sopivia opintojaksoja, jäivät energia- ja ympäristötekniikan opiskelijat sivuun tästä yhteistyöstä. Asemaansa markkinoilla etsinyt yritys kaipasi apua, jota pystyimme tarjoamaan eBusiness-opintojaksolle osallistuneiden opiskelijoiden kanssa. Liiketalouden opiskelijat ideoivat yhtenä harjoitustyönään opintojaksolla markkinointitoteutuksia, jotka opintojaksoa vetänyt lehtori Mikko Hyttinen toimitti media-alan opiskelijoille, jotka hyödynsivät työtä Mediatuotannot-opintojaksollaan.

Median opiskelijoiden työskentelyssä etsittiin aluksi sisällöllistä suuntaa, koska alustava toimeksianto oli kovin laaja. Rattaat lähtivät lopulta pyörimään, kun projektiasiantuntija Risto Salminen kävi kertomassa opiskelijoille tarinankerronnasta osana markkinointiviestintää ja markkinoinnin opiskelijat tekivät oman osuutensa yhteistyöstä. Liiketalouden opintojaksolla kootut ideat saatiin median opiskelijoiden hyödyksi jo mediatuotantokurssin alkuvaiheessa, minkä jälkeen opintojaksoa suoritettiin hyvin askelin ja ihan oikean yrityksen tarpeita ajatellen.

Lopputuloksena Aarno Savolaisen opiskelijat tekivät AR-toteutuksen, jonka viestissä toistettiin yritykselle tärkeää tarinaa, ja jonka sisältöihin vaikuttivat myös markkinoinnin opiskelijoiden ideat.

Kokemukset saatiin hyödyksi uudessa yhteistyössä

Edellä mainittujen yhteistöiden lisäksi hankkeen alkupuoliskolla toteutettiin Karelia Golfille 360-videoita ja kuvia sisältävä virtuaalikierros. Tässä yrityscasessa yhteistyötä tehtiin Mikko Hyttisen ja Ulla Kärnän liiketalouden ja Pilvi Dufvan median opiskelijoiden kesken. Yhteistyö sopi opintosuunnitelmasta löytyneisiin Markkinointiviestinnän ja Media-alan tutkimus ja kehitys -kursseihin.

Projektin kumppaniyritys Karelia Golfin golfkenttää pyörittävä Kontiolahti Golf Oy avasi ovensa Karelian median ja liiketalouden opiskelijoille.

Kolmen Digi2Marketin kanssa yhteistyötä tekevän alan kokemuksista opittiin niin, että syyslukukaudella 2020 aloitetut yhteistyöt ovat olleet sujuvia ja antoisia kaikille osapuolille. Syksyllä mukana on ollut opiskelijoilta kursseilta Markkinointiviestintä, Markkinoinnin projektityö, Media-alan tutkimus ja kehitys sekä Laatu- ja ympäristöjohtaminen.

Parannettavaakin riittää. Syksyn 2020 muuten onnistuneissa yhteistöissä on korostunut, että yhteistyö tapahtuu useimmiten siten, että ensin toisen alan opiskelijat tekevät oman tehtävänsä, mikä auttaa sen jälkeen toisen alan opiskelijoita suorittamaan oman tehtävänsä.

”Yhteistyö on tapahtunut yleensä siten, että kahden koulutusalan opiskelijat tekevät tiiviillä aikataululla omat tehtävänsä peräkkäin jatkumona. Pitäisi miettiä, miten voisimme tehdä kerralla monialaisesti usean koulutusalan opiskelijoiden kesken”, kommentoi energia- ja ympäristötekniikan yliopettaja Lasse Okkonen kokemuksia lokakuussa projektitiimin kokouksessa.

Kokouksessa kävi ilmi, että kaikilta mukana olevilta koulutusaloilta löytyy jatkossakin projektiopintoja, joiden puitteissa entistäkin yhteisempiä yritysprojekteja voitaisiin tehdä. Median lehtori Pilvi Dufvan kokemusten mukaan syksyllä 2020 opinnot yhdistyivät hyvin TKI-toimintaan, mutta koulutusalojen opiskelijoiden keskinäisessä yhteistyössä lisää todellista yhteistyötä toisi yhteinen haaste.

”Toimeksiantojen pitäisi tulla hyvissä ajoin, jotta alojen keskinäistä yhteistyötä voitaisiin lisätä.”, Dufva kertoi.

Myös liiketalouden lehtori Lotta Lilja näki, että syksyn toiset yrityscaset saatiin paremmin liikkeelle, koska niissä valmisteluaikaa oli hieman enemmän.

”Syksyn alussa viimeiset toimeksiannot tulivat tietoon edellisellä viikolla ennen kurssin alkua. Syksyn toisissa yritysprojekteissa ehdittiin käydä toimeksiantajien ja opiskelijoiden kanssa keskustelu siitä, mitä yhteistyöhön kuuluu ja ei kuulu. Tällöin kaikki hyötyvät yhteistyöstä enemmän.”

Digi2Marketin projektipäällikkö Marja-Liisa Ruotsalainen ja projektiasiantuntija Risto Salminen etsivät keväällä ja kesällä 2020 uusia yhteistyökumppanuuksia, ja opiskeluiden alkaessa käsillä oli seitsemän uutta yritystä. Kolme yritystä osallistuu syksyn ja talven aikana erilaisiin projektitöihin liiketalouden ja energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoiden kanssa. Loput neljä osallistuvat yhteistyöhön median ja liiketalouden opiskelijoiden kanssa.

Osaa mukaan halunneista yrityksistä kehotettiin odottelemaan talvea ja mahdollisten uusien kumppanuuksien kartoittamista, mutta jo syksyn aikana on keskusteltu uusista, median ja liiketalouden opiskelijoita yritysyhteistyöhön tuovista mahdollisuuksista.

 

Teksti:
Risto Salminen, projektiasiantuntija, Karelia-ammattikorkeakoulu

1 025 Artikkelin näyttökerrat