Opiskelijoiden tuote- ja palveluinnovaatioita ikäihmisten käyttöön

Mervi Leminen & Päivi Sihvo

Miten opiskelijoiden uudet raikkaat ideat saadaan tehokkaasti testaukseen ja markkinoille auttamaan ikäihmisiä arjessa? Tästä näkökulmasta päätettiin testata uudenlaista tapaa aktivoida uusien ideoiden syntymistä ja jakaa mikrorahoitusta opiskelijoiden ikäihmisten tarpeisiin suunnattujen tuote- ja palveluinnovaatioiden kehittämiseen.

Uusi testattava tapa tarjota mikrorahoitusta hyville tuote- ja palveluideoille

Liiketalouden ja hoitoalan opiskelijoita ideoimassa oppimis- ja palveluympäristö Dynamossa. Kuva: Mervi Leminen.

Liiketalouden ja hoitoalan opiskelijoita ideoimassa oppimis- ja palveluympäristö Dynamossa. Kuva: Mervi Leminen.

Karelia-ammattikorkeakoulussa on jo useita vuosia toteutettu Draft-ohjelmaa, jonka kautta voi saada rahoitusta innovatiivisen liikeidean testaamiseen. Ohjelma on tarkoitettu Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille ja henkilöstölle. Ohjelma on tavoittanut kohtuullisesti korkeakouluopiskelijoita ja henkilökuntaa ja uusia raikkaita ideoita on rahoitettu ja ”kätilöity”menestyväksi yritystoiminnaksi saakka.

Draft-ohjelman toteutus on pitkälti opinnollistettu, jolloin mukana olevat opiskelijat voivat suorittaa ohjelmaan osallistuessaan myös innovatiiviseen tuotekehitykseen ja yrittäjyyteen liittyviä opintoja. Mikrorahoitusta on koottu ennen kaikkea korkeakoulujen omana rahoituksena, mutta osin myös yritysten avustamina. Rahoituksen pohjaa on ollut tarkoitus laajentaa ja toisaalta aktivoida opiskelijoita ottamaan tuote- ja palveluinnovaatioiden kehittämisessä potentiaaliset asiakkaat ja käyttäjät huomioon paremmin jo alkuvaiheessa. Näistä lähtökohdista käsin Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY -hanke päätti etsiä tavan testata uusia tapoja mikrorahoituksen kehittämiseen ja opiskelijoiden aktivoimiseen. Yhteistyökumppani löytyi IkäOte – Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hankkeesta, jonka yhtenä tavoitteena on uusien innovatiivisten ideoiden kehittäminen ikäihmisten tarpeisiin opiskelijoiden toimesta.

Ensimmäistä kertaa Draft-ohjelman historiassa päätettiin testata kohdennettua teemahakua, jolla pyrittäisiin hakemaan innovatiivisia ratkaisuja ikäihmisten elämään, ja toisaalta aktivoimaan ja tukemaan erityisesti opiskelijoiden suuntautumista yrittäjyyteen. Päätettiin siis testata, kuinka hyvin onnistuu kohdennettuun tarpeeseen suunnattu toimeksiantopohjainen kehittämisrahoitus yhdistämällä hakuvaiheeseen yrittäjyyteen kannustavia aktivointiponnisteluja. IkäOTe-hankkeen näkökulmasta kokeilussa haluttiin aktivoida laajemmin opiskelijat, hyvinvointiteknologiayritykset ja työelämän toimijat mukaan Draft-toimintaan jo ideointivaiheessa järjestämällä KYKY-hankkeen kanssa yhteisiä ideointipajoja. Pajojen avulla haluttiin myös innostaa erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita mukaan ideointiin ja siten myös Draft-toimintaan.

Innovatiivista yrittäjyyttä etsimässä

Opiskelijoiden yrittäjyystaitoja ja yrittäjyyspolkuja edistävä Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY -hanke pyrkii synnyttämään entistäkin myönteisemmän asenteen yrittäjyyttä kohtaan ja luomaan yrittäjyydestä niin luontevan osa opintoja, että kynnys yrittäjyyteen valmistumisen jälkeen madaltuu. Opiskelijoille tuodaan myös paremmin näkyväksi niitä mahdollisuuksia, joita opintojen aikana on tarjolla yritystoiminnan sekä tuote- ja palveluinnovaatioiden kehittämiseen ja testaamiseen. Innovatiivista ja yrittäjämäistä kehittämistä halutaan tehdä myös ammattikorkeakoulun omassa toiminnassa. Mikrorahoituksen kehittäminen on osa tätä prosessia.

Ikäihmisten tarpeet keskiössä

Suomi ikääntyy ja tästä johtuen myös ikäihmisten palvelutarpeet kasvavat. Esimerkiksi muistisairaiden määrä ja heistä aiheutuva palvelutarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Tällä hetkellä noin neljännesmiljoonalla suomalaisella on jonkinlainen muistihäiriön oire. Teknologian avulla voidaan tähän palvelutarpeeseen vastata ja tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään. IkäOTe – Ikääntyvien oppiminen ja hyvinvointiteknologiat -hanke tuottaa uutta tietoa ja etsii teknologisia ratkaisuja ikääntyvien muistisairaiden henkilöiden hyvinvoinnin ja kotona asumisen tukemiseksi. Turvallisuuteen ja vuorovaikutukseen liittyviä laitteita ja palveluita kokeillaan Joensuun kaupungin kotihoidossa. Draft-ohjelman avulla hankkeessa pyritään aktivoimaan opiskelijoita ja työelämän edustajia tunnistamaan ikäihmisten palveluihin ja teknologian hyödyntämiseen liittyviä kehittämistarpeita ja ideoimaan niiden pohjalta uusia palvelu- ja tuoteinnovaatioita.

Kyky_Kuva2

Eri alojen opiskelijoita ja työelämän edustajia ideoimassa Senioripihassa. Kuva: Mervi Leminen.

Ideointityöpajoista vauhtia innovointiin

Miten opiskelijat tavoitetaan eli kuinka viestimme ja tarjoamme opiskelijoille osallistumismahdollisuutta Draft-teemahakuun? Näitä kysymyksiä pohtiessamme kysyimme asiaa opiskelijoilta itseltään, ja he toivoivat lisää toiminnan näkyvyyttä oppitunneilla ja oppimisympäristöissä. Opiskelijat haluavat myös kohdata toisia opiskelijoita eri koulutusaloilta, ja kuulla oikeita tarpeita käyttäjiltä ja työelämän edustajilta. Siksi päätimme järjestää ideointityöpajojen sarjan kiinnostuneille opiskelijoille. Ideointityöpajoja pidettiin kolme, yksi oppimisympäristö Dynamossa, yksi oppimis- ja palveluympäristö Voimalassa ja yksi jalkautuen työelämän pariin Senioripihassa. Mukana ideointityöpajoissa oli opiskelijoita, työelämän edustajia sekä hanketoimijoita. Työpajan ohjaamisesta vastasi Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY-hanke. Osallistuvat opiskelijat olivat useilta koulutusaloilta, samoin työelämän edustajat tulivat eri toimialoilta.

Kyky_kuva3

Fysioterapian ja hoitoalan opiskelijoita ideoimassa oppimis- ja palveluympäristö Voimalassa. Kuva: Mervi Leminen.

Teemoitetusta hausta rahoitusta

Kyky_kuva4

Karelia-amk:n hoitoalan opiskelijoita pitchaamassa omaa ideaansa. Kuva: Mervi Leminen.

Draft Ikäote teemahakuun tuli yhteensä 7 ideaa. Ideoiden esittäjät pitchasivat ideaansa raadille, joka valitsi ideoista kolme parasta rahoitettavaksi ohjelmasta. Tiimeillä oli tasan 5 minuuttia aikaa esitellä idea, jonka jälkeen raadin esittämiin kysymyksiin oli varattu aikaa 10 minuuttia. Raati arvioi idean toteutettavuutta, innovatiivisuutta ja teemaan soveltuvuutta. Rahoituksen saaneilla tiimeillä on nyt 8 kuukautta aikaa toteuttaa suunniteltu tuotekehitys. Heillä on tehtävässä tukena Draft-toimijat ja vertaistuki toisilta Draft-tiimeiltä, sekä IkäOte ja KYKY -hankkeiden toimijat. Myös vahvat työelämäverkostot ja loppukäyttäjät ovat hyödynnettävissä kehittämisen apuna.

Kehittämistyö jatkuu

Tavoitteena on, että rahoituksen kautta ideoiden kehittäjät saavat kokemusta tuotekehityksestä ja osaamisensa soveltamisesta innovaatiotoimintaan. Kenties joku näistä ideoista kantaa joko suoraan tai jatkokehityksen kautta liiketoiminnaksi saakka. Tuloksia odotellessa jatketaan uusien toimintatapojen kehittämistä, sekä työelämän kehittämistarpeiden entistä parempaa tunnistamista ja ideointipajojen toteutuksen jalostamista.

Lisätietoja Kompetenssiperustainen Yrittäjyys KYKY -hankkeesta: kyky.karelia.fi
Lisätietoja IkäOte-hankkeesta: www.ikaote.fi

Mervi Leminen
maakuntakorkeakoulukoordinaattori ja yrittäjyysasiantuntija (Kompetenssiperustainen Yrittäjyys KYKY-hanke)
Karelia-ammattikorkeakoulu

Päivi Sihvo
lehtori ja projektiasiantuntija (IkäOte-hanke)
Karelia-ammattikorkeakoulu

962 Artikkelin näyttökerrat