Vasun runsas kesänumero
Kari Tiainen
Vasun kesänumeron 3/2016 keskeisiä teemoja ovat aluevaikuttavuus, työelämäyhteistyö ja yrittäjyys. Lisäksi tässä numerossa on monta muuta mielenkiintoista osaavan ja asiantuntevan Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunnan kirjoittamaa artikkelia
Karelia-ammattikorkeakoulu on profiloitunut selkeästi maakunnan tarpeita palvelevaksi korkeakouluksi. Suurin osa Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoista on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja he sijoittuvat valmistumisen jälkeen myös kotikonnuille omaan maakuntaan töihin. Tästä johtuen Karelia-ammattikorkeakoulu kuuntelee herkällä korvalla maakunnan kehittämistarpeita mm. maakuntakorkeakoulutoiminnan kautta.
Karelia-ammattikorkeakoululla on kaksi strategista painoalaa: uudistuvat hyvinvointipalvelut sekä kestävät energiaratkaisut ja materiaalit. Uudistuvat hyvinvointipalvelut otettiin Karelia-ammattikorkeakoulun Osaava Maailma -maakuntakiertueen teemaksi tänä keväänä. Hyvinvointialan ammattilaiset ja opiskelijat kävivät tapaamassa maakunnan toimijoita terveyskeskuksissa, kuulemassa yhteistyö- ja osaamistarpeita sekä keskustelemassa hyvinvointialan tulevaisuudesta. Kiertueen aikana jututettiin myös paikalle sattuneita kuntalaisia. Kysymykset koskivat Pohjois-Karjalan tulevaisuutta, siihen liittyviä uhkia ja huolia, mahdollisuuksia, menestystekijöitä ja voimavaroja sekä kuntalaisten näkemyksiä ja odotuksia tulevaisuuden hyvinvointipalveluista.
Yrittäjyys on Karelia-ammattikorkeakoulun strategian läpileikkaava teema digitalisaation ja kansainvälisyyden ohella. Karelia-ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhteinen KYKY-hanke valmentaa yrittäjyyteen tarjoamalla yrittäjyyden verkko-opintoja ja rakentamalla opiskelijoille yrittäjyyden polun, jolloin yrittäjyydestä tulee luonteva osa opintoja, mm. opintojaksojen, harjoittelun, opinnäytetyön ja omien yrityskokeilujen kautta. Karelia-ammattikorkeakoulussa on myös jo useita vuosia toteutettu Draft-ohjelmaa, jonka kautta voi saada rahoitusta innovatiivisen liikeidean testaamiseen. Ohjelma on tarkoitettu Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille ja henkilöstölle.
Vasun kesänumerossa on myös mielenkiintoista ammatillista tietoa siitä, millaista on Karelia-ammatti-korkeakoulun opinto-ohjaus ja siitä miten Karelia-ammattikorkeakoulussa kehitetään moniammatillista aivohalvauspotilaan hoidon opetusta fysioterapeutti- ja sairaanhoitajakoulutuksessa. Arja-Irene Tiaisen matkaraportti Jordaniassa 6.-7.4.2016 järjestetystä sairaanhoidon konferenssista on yksi esimerkki Karelia-ammattikorkeakoulun kansainvälisestä yhteistyöstä. Muita Vasun aiheita ovat avoimen tieteen ja tutkimuksen kehittämisprosessi Kareliassa, Theseus-julkaisuarkisto, sähköauton alusrakenteen suunnittelu, Köreliä-kuoro ja tekstin luettavuus. Raija Pesosen artikkeli Bengtskärin majakasta saattaa vaikka innostaa vierailemaan majakkasaarella jo tänä kesänä.
Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille.
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Kari Tiainen