Kareliasta yrittäjämäinen ammattikorkeakoulu

Kari Tiainen

Vasu-verkko­julkaisu perustettiin vuosi sitten. Vasussa julkaistaan Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunnan kirjoittamia asiantuntija-artikkeleita, kertomuksia kehittämistyöstä ja hyvistä käytännöistä, puheenvuoroja, uutisia sekä opintomatkojen antia.

Tässä numerossa on 15 juttua, jotka käsittelevät mm. Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ohjaamista yrittäjyyteen, avoimen korkeakouluopetuksen kehittämistä biotalouden tarpeisiin, tuotekehitystä paikallisten yritysten kanssa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristöjä korkeakoulun avoimuuden edistäjinä, tavoite- ja kehityskeskusteluja osaamisen kehittämisen välineenä, opiskeluhyvinvointia sekä opiskelijoiden harjoittelua maakunnassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvitti viime vuonna yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yrittäjyyttä tukevia toimintatapoja ja tulevaisuuden visiota. Silloin Karelia-ammattikorkeakoulu luokiteltiin OKM:n raportissa yrittäjyyttä tukevaksi ammattikorkeakouluksi. Tahtotila viedä ammattikorkeakoulua kohti yrittäjämäisesti toimivaa ammattikorkeakoulua kirjattiin tulevaisuuden visioksi Karelia-ammattikorkeakoulun uuteen Karelia 2020 -strategiaan.

Yrittäjämäisesti toimivassa ammattikorkeakoulussa luodaan edellytykset yrittäjämäiseen asenteeseen. Yrittäjämäinen toiminta nähdään Karelia-ammattikorkeakoulussa koko organisaation läpäisevänä periaatteena. Karelia 2020 -strategiassa on mm. sitouduttu yrittäjyyden systemaattiseen opinnollistamiseen koko organisaation tasolla. Opiskelijoiden ohjataan yrittäjyyteen yhdessä sidosryhmäkumppaneiden kanssa mm. erilaisten tapahtumien ja teemaviikkojen avulla. Lokakuun toisella viikolla Karelia-ammattikorkeakoulussa vietetään erityistä yrittäjyyden viikkoa. Joensuu Entrepreneurship Society järjestää silloin Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnatun nelipäiväisen Polku-tapahtuman, joka tarjoaa työkaluja yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen.

Karelia-ammattikorkeakoulu on mukana AVOT-projektisssa, jossa kehitetään avointa korkeakouluopetusta yritysten tarpeisiin. Hankkeessa ammattikorkeakoulut ja yliopistot rakentavat yhdessä yritysten kanssa rakennemuutos- ja kasvualoille uudenlaisia, työelämän osaamistarpeita vastaavia opintokokonaisuuksia. Karelia-ammattikorkeakoulu koordinoi AVOT-projektissa biotalous- ja ympäristöalan pilottiryhmää, jossa on jäseniä myös Helsingin ja Turun yliopiston avoimista yliopistoista. Tavoitteena on rakentaa opintokokonaisuuksia, jotka tuottavat biotalousalalla toimivien yritysten ja yhteisöjen tarvitsemaa osaamista.

Karelia-ammattikorkeakoulu tekee myös tuotekehitysyhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Tuotekehitystyöstä hyötyvät molemmat osapuolet. Outokummun Metalli Oy ja Karelia-ammattikorkeakoulun konetekniikan koulutusohjelma ovat kehittäneet yhdessä puutavarakahmaria metsäkonevalmistajille. Konetekniikan opiskelijat ja ohjaajat ovat testanneet tuotetta. Samalla opiskelijat ovat ja ohjaajat ovat lujittaneet lujuusopillista mittausosaamista. Saatua oppia voidaan jatkossa hyödyntää myös erilaisissa rakenteiden kestävyysmittauksissa.

Seuraava Vasu ilmestyy marraskuussa.

Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille!

Kari Tiainen

Vasun päätoimittaja, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

789 Artikkelin näyttökerrat