Teknisten alojen osaamissalkkukoulutus Kareliassa

Markku Havu

Karelia-ammattikorkeakoulu sai tarjouspyynnön syksyllä 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta osaamissalkkukoulutuksen järjestämisestä teknisten alojen työttömille vuonna 2016. Tarjousta olivat valmistelemassa aikuiskoulutussuunnittelija Jari Uimonen, lehtori Jyri Roihuvuo ja lehtori Markku Havu.

Karelia-ammattikorkeakoulu valittiin koulutuksen järjestäjäksi

Ei ollut itsestään selvää, että Karelia-ammattikorkeakoulu saisi koulutuksen järjestettäväksi, koska kilpailuympäristö on aika vaativa. Tarjous pitikin tehdä huolella. Panostuksemme kuitenkin kannatti, koska voitimme tarjouskilpailun. ELY-keskuksen hankintakriteereissä pärjäsimme muita paremmin toteuttamissuunnitelman, työelämävastaavuuden ja hinnan osalta. Sopimuksen arvoa lisäsi vielä se, että siihen kuului 2 lisäoptiototeutusta, jos onnistuisimme ELY-keskuksen koulutukseen asettamissa tavoitteissa. Onnistuimmekin saavuttamaan tavoitteet riittävästi, koska saimme järjestettäväksi seuraavan toteutuksen vuonna 2017. Toivottavasti saamme vielä kolmannen toteutuksen vuodelle 2018. Näin voimme toteuttaa Karelia-ammattikorkeakoulun yhtä päätehtävää eli tarjota palvelutoiminnan avulla asiakas- ja työelämälähtöistä koulutusta.

Kenelle koulutus oli tarkoitettu?

Koulutus oli tarkoitettu teknisten alojen tutkinnon suorittaneille henkilöille (teknikot, insinöörit, arkkitehdit jne.), jotka halusivat lisätä valmiuksia ja ammatillista osaamista toimia yritysten ja erilaisten organisaatioiden asiantuntija- ja projektitehtävissä. Tavoitteena oli laajentaa opiskelijoiden osaamista ja täydentää ammattitaitoa tämän päivän työelämän vaatimusten mukaiseksi ja siten nimenomaan parantaa työllistymistä.

Koulutuksesta pidettiin hakuaikana tiedotus/infotilaisuus Karelia-ammattikorkeakoulun Wärtsilä-talon auditoriossa 11.1.2016. Tähän tilaisuuteen osallistui parikymmentä koulutuksesta kiinnostunutta potentiaalista hakijaa. Koulutusta oli esittelemässä TE-toimistosta Sanna Davidsson. Karelia-ammattikorkeakoulusta mukana olivat Markku Havu (vastuuopettaja), Johanna Luostarinen (opintojen ohjaus) ja Jari Uimonen (aikuiskoulutussuunnittelija). Koulutuksen hakuaikana oli Karjalan-Heilissä TE-toimiston ilmoitus koulutukseen hausta ja infotilaisuudesta. Lisäksi TE-toimisto tiedotti sähköisesti koulutuksesta.

Miten opiskelijat valittiin koulutukseen?

Opiskelijat valittiin koulutukseen yhteistyössä TE-toimiston kanssa. Jätettyjen hakemusten perusteella kutsuttiin yksilöhaastatteluihin 34 henkilöä. Haastattelut toteutettiin 27.-28.1.2016 Karelia-ammattikorkeakoulun Wärtsilä-talossa, Karjalankatu 3. Haastattelijoina olivat TE-toimiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun vastuuhenkilöt. Lopullisen valinnan koulutukseen teki TE-toimisto. Koulutukseen valittiin 20 opiskelijaa.  Lisäksi koulutukseen valittiin 4 henkilöä varasijalle.

Koulutukseen valituilla opiskelijoilla oli tekniikan alan koulutus ja koulutustaso vaihteli jonkin verran. Pääasiassa koulutustaso oli insinööri (amk). Mukana oli myös mm. teknikko (koneenrakennus), diplomi-insinööri (energiatekniikka), filosofian maisteri (tietojenkäsittelytiede) ja tekniikan tohtori (konetekniikka). Naisia valituista opiskelijoista oli kaksi ja miehiä 21. Ikähaitari oli 23 – 57 vuoden välillä ja keski-ikä oli noin 39 vuotta. Miesvaltaisuus johtui siitä, että perinteisesti tekniselle alalle kouluttautuneet ovat olleet enimmäkseen miehiä.

Mitä koulutukseen sisältyi?

Koulutuksen laajuus oli 30 opintopistettä eli keskimäärin 6 kuukautta. Koulutukseen sisältyi 10 opintopisteen eli noin kahden kuukauden pituinen ohjattu työssäoppimisjakso. Työssäoppimisen järjestelyissä noudatettiin Karelia-ammattikorkeakoulun yleistä työssäoppimisen prosessia. Opiskelijat hankkivat työssäoppimispaikat lähtökohtaisesti itse, mutta harjoittelupaikan hankinnassa heitä tuettiin sekä ryhmä- että henkilökohtaisella ohjauksella. Välitimme opiskelijoille myös työelämäkumppaneiden tarjoamia työssäoppimispaikkoja ja esittelimme koulutusta ja työssäoppimista omien työelämäverkostojemme kautta.  Työssäoppimispaikat olivat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

20 opintopisteen opintokokonaisuuteen sisältyi sekä yhteisiä (2,5 op) että opiskelijoiden itsensä valitsemia (17,5 op) opintojaksoja. Yhteisiä opintojaksoja olivat orientaatio opiskeluun (1 op) ja työnhakuvalmennus 1,5 op.  Opintojen alussa oli kaikille opiskelijoille orientaatio osaamissalkkuopintoihin, jonka aikana opiskelijat tekivät ohjatusti henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS). HOPS:ssa painopiste oli sellaisten opintojen valinnassa, jotka auttaisivat työllistymisessä. Opiskelijat saivat ryhmä- ja yksilöohjausta opintosuunnitelman tekemiseen ja henkilökohtaista opintosuunnitelmaa tarkennettiin tarvittaessa myös opintojen edetessä.

Työnhakuvalmennus-opintojaksolla pyrittiin aktivoimaan opiskelijan työnhakuprosessia. Siinä päivitettiin mm. sähköisten työnhakupalvelujen käyttöä. Lisäksi tutustuttiin WorkSmart-prosessiin, jossa mm. opittiin tunnistamaan ja kuvaamaan oma osaaminen.

Valittavat opinnot (17,5 op) sisälsivät lähinnä Karelia-ammattikorkeakoulun tekniikan koulutusaloilta olevia opintojaksoja, joista opiskelijat valitsivat osaamissalkkuunsa omaa ammatillista kehittymistään ja työllistymistään tukevat opinnot. Näiden lisäksi opiskelijat valitsivat jonkin verran opintoja muiltakin koulutusaloilta. Integroimme koulutusta tutkinto-opiskelijoiden opintojaksoihin, jolloin pystyimme olemaan kustannustehokkaita.

Kiinnostuneille opiskelijoille järjestettiin myös erikseen LEAN Six Sigma Yellow Belt – ja Green Belt -koulutukset sekä 3D-mallinnuskoulutus. Osaamissalkkuopiskelijat suorittivat myös aktiivisesti työelämän osaamispasseja ja -kortteja. Näitä olivat työturvallisuuskortti, tulityökortti, tieturva 1, ensiapu ja hygieniapassi.

Opiskelijoille järjestettiin myös fyysisen kunnon testaus sekä yhteisiä ohjaajan vetämiä kuntoilukertoja. Lisäksi opiskelijat saivat käyttää kuntosalia omaehtoiseen kuntoiluun maksutta. Opiskelijat kokivat työkunnon ylläpito-osiot positiivisina ja osa ryhtyi myös liikkumaan aktiivisemmin omalla ajallaan.

Entistä laadukkaampaa koulutusta arvioinnin pohjalta

Onnistuimme työllistymistavoitteessa melko hyvin, koska koulutuksen päättyessä 31.12.2016 mennessä opiskelijoista oli työllistynyt jo 63,6 %. Keräsimme myös palautetta koulutukseen osallistuneilta opiskelijoilta. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista 77 % piti teknisten alojen osaamissalkkukoulutusta erinomaisena tai hyvänä.

Koulutus päästiin aloittamaan vasta helmikuun alussa. Tämä aiheutti ongelmia opiskeluun, koska kevään opintojaksot olivat jo alkaneet tammikuun alkupuolella. Opiskelija joutui kirimään kuukauden opintoja kiinni ja tämä aiheutti lisätyötä myös opettajille. Tähän koulutuksen aloitusaikaan ei Karelia-ammattikorkeakoulu pystynyt kuitenkaan vaikuttamaan. Tämä ongelma tiedostettiin yhdessä TE-toimiston kanssa ja niinpä uusi vuoden 2017 alussa alkava samanlainen koulutus alkoikin jo tammikuun 2017 alkupuolella.

Kiitän koulutukseen osallistuneita vastuuhenkilöitä ja opettajia siitä, että saimme toteutettua joustavan ja tehokkaan ulosmyytävän koulutuksen.

Markku Havu, vastuuopettaja, lehtori
Karelia-ammattikorkeakoulu

722 Artikkelin näyttökerrat