Kyllä Kareliassa osataan!

Kari Tiainen

Tämän syksyn ensimmäinen Vasu esittelee jälleen kerran monipuolisesti Karelia-ammattikorkeakoulun osaamista ja asiantuntijuutta. Karelialaisten osaamisella on kysyntää.

Karelia-ammattikorkeakoulu ja opiskelijakunta POKA ovat kehittäneet yhdessä erilaisia opiskelukykyä ja -hyvinvointia tukevia palveluja. Välittämisen malli eli VIP-toiminta on yksi näistä palveluista. Opiskeluhyvinvointia tukevat palvelut ovat kiinnostaneet myös muita ammattikorkeakouluja. Opinto-ohjaaja Joni Ranta, opintokuraattori Päivi Laakkonen sekä vastaava opinto-ohjaaja Mervi Kurula kävivät esittelemässä syyskuussa turkulaisille kollegoille millä tavalla välittämisen malli käytännössä toimii. Kaksipäiväinen koulutus innosti kovasti turkulaisia.

Karelia-ammattikorkeakoulu kouluttaa myös sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittäjiä. Karelia käynnisti yhdessä neljän muun ammattikorkeakoulun kanssa uudenlaisen erikoistumiskoulutuksen: Sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittäjä. Karelian lisäksi koulutusta toteuttavat Lahden ammattikorkeakoulu, Laurea, Savonia sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Koulutus käynnistyi kaikissa ammattikorkeakouluissa yhtä aikaa tänä syksynä. Koulutus toteutetaan 11.9.2017-31.5.2018 ja sen laajuus on 30 opintopistettä.

Karelia on esitellyt osaamistaan Joensuussa monissa eri yleisötapahtumissa. Syyskuun alussa Karelia-ammattikorkeakoululla oli oma osasto Joensuussa järjestetyssä Silva-metsänäyttelyssä. Näyttelyssä oli tänä vuonna yli 26 000 kävijää. Karelian energiahankkeiden esittelypisteellä kävi runsaasti vieraita keskustelemassa asiantuntijoidemme kanssa. Sirkkalan Energiapuiston siirrettävä CHP-kontti oli tämänkin tapahtuman taattu vetonaula. CHP-kontti tuotti koko Silva-näyttelyn ajan uusiutuvaa sähköä viereisen sadonkorjuupalstan tarpeisiin

Karelia-ammattikorkeakoulu järjesti Scifest-tiede- ja teknologiatapahtumassa työpajan, jossa kerättiin lasten ja nuorten näkemyksiä ja ajatuksia siitä, miten luonnonvarat saataisiin riittämään paremmin tulevaisuudessa sekä miltä asuminen Pohjois-Karjalassa näyttää vuonna 2040. Kaksipäiväisen Scifest-tapahtuman aikana työpajassa vieraili noin 700 koululaista.

Joukko Karelia-ammattikorkeakoulun hankkeita järjesti yhdessä Osuuskunta Sulaton kanssa Joensuussa Pajathon-nimisen, kaikille avoimen hackathon-tapahtuman elokuussa 2017. Hackathon on toimintamalli, jossa joukko ihmisiä kokoontuu ennalta määrätyksi ajaksi innovoimaan ratkaisuja annettuihin haasteisiin. Tapahtuman teemana oli sää ja ilma, ja haasteet liittyivät tähän teemaan. Viikonlopun aikana tiimit ideoivat ratkaisuja haasteisiin mm. sensoritekniikoiden, robotiikan, ohjelmistorobotiikan, tietotekniikan ja perinteisten laiterakennustekniikoiden avulla.

Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille. Raikasta ja värikästä syksyä!

Kari Tiainen, päätoimittaja, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

904 Artikkelin näyttökerrat