Karelian väki kulttuurikävelyllä kirkoissa

Kari Tiainen

Laskiaistiistaina vietettiin Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteistä liikuntailtapäivää. Liikuntailtapäivän ohjelmassa oli toisen kerran myös kulttuurikävely. Tällä kertaa kohteina olivat Joensuun evankelis-luterialisen seurakunnan pääkirkko, Joensuun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko, Pyhän Nikolaoksen kirkko sekä Ortodoksinen kulttuurikeskus.

Ensin evankelis-luterilaiseen kirkkoon

Ensimmäinen kohteemme oli Kirkkokadun eteläpäässä sijaitseva Joensuun evankelis-luterialisen seurakunnan pääkirkko. Seurakuntamestari Kirsi Nilmanen esitteli meille kirkkoa. Hän kertoi, että  tämän vuonna 1903 valmistuneen punatiilikirkon on suunnitellut suomalainen arkkitehti Josef Daniel Stenbäck. Muita Josef Stenbäckin (1854–1929) suunnittelemia punatiilikirkkoja ovat mm. Mikkelin (1897), Kotkan (1898) ja Rantasalmen (1904) kirkot. Joensuun kirkko on tyyliltään uusgotiikkaa, jossa on kansallisromanttisia jugendvaikutteita. Uusgoottilaisia piirteitä ovat kolmilaivaisen kirkon ilmavan kevyet tähtiholvit ruoteineen, kapeat tornit sekä korkeat ikkunat. Kansallisromantiikkaa taas edustavat tyypillisimmillään August Grönroosin maalaamat kasviaiheiset katto- ja seinämaalaukset.

Kirkko peruskorjattiin vuosina 2001–2002. Silloin seinä- ja kattomaalaukset puhdistettiin ja kirkon interiöörin värimaailma palautettiin alkuperäiseen vaaleanruskeaan sävyyn.

Kirsi Naumanen esitteli meille myös alttariliinoja ja messukasukoita. Papit käyttävät messukasukkaa ainoastaan ehtoollisjumalanpalveluksessa. Juhlavat messukasukat valmistetaan yleensä laadukkaista villa- tai silkkikankaista ja ne on monesti koristeltu erilaisilla kristillisillä symboleilla.

Kuva 1. Joensuun evankelis-luterilaisen kirkot tornit tavoittelevat taivasta. Kuva: Kari Tiainen

Ja sitten ortodoksiseen kirkkoon

Toinen kohteemme oli Kirkkokadun pohjoispäässä sijaitseva Joensuun ortodoksisen seurakunnan pääkirkko, Pyhän Nikolaoksen kirkko.  Kirkko on nimetty pyhimys Nikolaus Ihmeidentekijän mukaan. Tämä ortodoksista puukirkkoarkkitehtuuria edustava kirkko valmistui vuonna 1887 ja sen on suunnitellut G. F. Karpov.

Kuva 2. Pyhä Nikolauksen kirkko. Kuva: Kari Tiainen

Kirkkoherra Tuomas Järvelin esitteli perinpohjaisesti meille kirkon historiaa, esineistöä sekä ortodoksien uskonnollisia tapoja. Hän kertoi, että Joensuun ortodoksinen seurakunta on Suomen toiseksi suurin; jäseniä on n. 6200 ja seurakunta ulottuu Lieksasta Kesälahdelle. Muutaman vuoden kuluttua seurakunta laajenee entisestään, kun myös Ilomansin ortodoksinen seurakunta liitetään Joensuun seurakuntaan. Kirkkoja ja tsasounia (=rukoushuone, jossa ei ole alttaria) on 18 ympäri seurakuntaa, joten leasingautot ovat ahkerasti papiston käytössä, totesi Järvelin.

Lopuksi Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen

Kulttuurikävelymme viimeisenä kohteena oli Ortodoksinen kulttuurikeskus. Taloa ylläpitää Ortodoksisen kulttuurin säätiö. Kulttuurikeskuksessa on erilaisia kokous- ja näyttelytiloja sekä lounasravintola Elias. Talossa vaalitaan ortodoksista kulttuuriperintöä moni tavoin.

Kuva 3. Ortodoksinen kulttuurikeskus. Kuva: Kari Tiainen

Tutkija Leena Jääskeläinen esitteli meille näyttelyt Ristikansan vaellus ja Kauneutta varaston kätköistä. Ristikansan vaellus -näyttely perehdyttää ortodoksiseen elämäntapaan, ja siihen miten ortodoksisuus näkyy arjessa ja juhlassa. Näyttely kertoo myös siitä, miten ortodoksinen kirkko vaikuttaa aivan tavallisen kirkon jäsenen elämään syntymästä hautaan saakka.

Näyttelyyn Kauneutta varaston kätköistä on koottu ortodoksisia kirkkotekstiilejä Lintulan luostarista. Tutkija Leena Jääskeläinen on erinomainen ortodoksisten kirkkotekstiilien asiantuntija ja hänen innostunutta esitelmäänsä olikin antoisa kuunnella. Hän esitteli meille mm. feloneita ja käspakkoja. Feloni on ortodoksinen kirkon papiston juhlava jumalanpalveluspuku, jonka pappi pukee päällimmäiseksi. Evankelis-luterilaisessa kirkossa messukasukka on vastaavanlainen papiston puku. Käspakka taas karjalainen on pyyhe tai liina, joka on usein koristelu taidokkaasti.

Kuva 4. Tutkija Leena Jääskeläinen esittelee Lintulan luostarin ortodoksisia kirkkotekstiilejä. Kuva: Kari Tiainen

Kulttuurikävelyyn osallistui tälläkin kertaa parikymmentä karelialaista. Antoisaa oli!

 

Kari Tiainen, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

1 039 Artikkelin näyttökerrat