Vapaaehtoistyössä USA:ssa

Tuomas Lappalainen

Viidenkympin villitys nosti minussa esille halun viettää pitempi aika ulkomailla tehden vapaaehtoistyötä jonkin itselle vieraan yhteisön hyväksi. Kysymys lienee jonkinlaisesta ikäkriisistä ja eletyn elämän tarkastelemisesta kriittisesti. Perhe, työ ja harrastukset ovat tärkeitä, mutta voisinko antaa aikaani ja osaamistani myös johonkin muuhun. Aloin tutkia mahdollisuuksia kansainväliseen vapaaehtoistyöhön tavoitteenani ottaa hetken aikaa etäisyyttä normaaliarkeeni ja oppia uutta. Kun työnantajani Karelia-ammattikorkeakoulu mahdollisti minulle vuorotteluvapaan aloin aktiivisesti etsiä konkreettista paikkaa. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n avulla paikka löytyi ja suuntasin syksyksi 2018 USA:han pieneen Vermontin osavaltioon Dismas House nimiseen yhteisöön.  Dismas House tarjoaa vankilasta vapautuville miehille ja naisille suojaa – asunnon, ruokaa ja tukea uudessa elämäntilanteessa, jotta siirtymä takaisin yhteiskuntaan mahdollistuisi.

Mikä on Dismas House?

Vermontissa on neljä Dismas House yksikkoä, joista ensimmäinen on perustettu vuonna 1986 ja East Allen Street Dismas House Winooskin kaupungissa, jossa itse olin vapaaehtoisena vuonna 2008. Dismas Housen toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhteisön luomiseen vapautuvan vangin tueksi. Yhteisölla on sääntönsä; ei alkoholia, ei huumeita, ei väkivaltaa eikä seksuaalista häirintää. Dismas Housessa keskeinen asia on yhteinen päivällinen joka päivä maanantaista perjantaihin klo 18.00 sekä yhteisökokous maanantaina päivällisen jälkeen. Yhteisö tekee keskimäärin kaksi viikonloppureissua vuodessa – kesällä leireilemään järven rannalle ja talvella vuoristoon ulkoilemaan. Nämä ovat vakiintuneet aktiviteetit, joiden lisäksi toki muutakin järjestetään. Talon työt kuten siivoukset on jaettu asukkaiden kesken ja jokaisella on vuoronsa olla apuna päivällisellä.

Dismas House Winooski.

Dismas Housen tavoitteena on olla asukkailleen perhe, joka heiltä hyvin tyypillisesti puuttuu tai yhteydet ovat katkenneet. Talon asukkaat eli entiset vangit, opiskelijat ja kansainväliset vapaaehtoiset ovat ydinperhe. Yhteisöön sitoudutaan vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Jokainen asukas haastatellaan ja soveltuvuus arvioidaan. Ideana on, että sekä talo että asukas valitsevat toisensa.  Perheet syövät yhdessä ja siksi päivällinen on tärkeä. Päivällisen toteuttaa vapaaehtoisten rinki neljän viikon jaksoissa eli jokaisella on keskimäärin yksi vuoro kuukaudessa. Vapaaehtoiset ovat paikallisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää lähiyhteisössään. Jotkut heistä edustavat jotakin kirkkoa tai uskonnollista taustaorganisaatiota. Päivällisellä vapaaehtoiset kyselevät kuulumisia. Puhutaan säästä, urheilusta, ruoasta, matkoista – milloin mistäkin. Monet paikallisista vapaaehtoisista ovat pariskuntia ja joskus jälkikasvuakin on mukana. Tunsin suurta kunnioitusta näitä vapaaehtoisia ihmisiä kohtaan. Siinä on jotakin suurta, kun kaksi keski-ikaistä miestä, joista toinen on töissä USA:n armeijassa ja toinen istunut ison osan aikuiselämästään vankilassa keskustelevat leppoisasti niitä näitä ruokaa pöytään asetellessaan.

Dismas Housen ruokapöytään kokoonnutaan yhteiselle päivälliselle.

Vapaaehtoistyöni Dismas Housessa koostui erilaisista pienistä tehtävistä. Kokosin tilastotietoa kaikista Vermontin Dismas house yksiköistä edelliseltä toimintakaudelta, autoin varainkeruussa ja ennen kaikkea elin mukana yhteisön arjessa. Tein vapaaehtoistyötä myös muille organisaatioille ja tutustuin varsin laajasti paikallisiin ihmisiin. Olin apuna paikallisella senioritalolla tapahtumajärjestelyissä, ruokapankissa ja muutamissa paikallisissa talkoissa. Pääsin pieneltä osin kurkistamaan sisälle amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja myös sen sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikkaan. USA:ssa vapaaehtoistyöllä ja lahjoituksilla on erittäin merkittävä rooli. Jopa matalankynnyksen kohtaamispaikka on nimetty lahjoittajan nimen mukaan. Minulle syntyi vaikutelma, että vapaaehtoistyötä ja vapaaehtoisia arvostetaan. Osallistuin Winooskin Senior Centerillä tilaisuuteen, jossa pitkään vapaaehtoisena ateriapalvelun kuskina toiminutta henkilöä muistettiin hänen muutettuaan pois paikkakunnalta. Itseänikin kiitettiin vuolaasti omasta vapaaehtoisen panoksestani.

Harjoittelupaikkoja tarjolla

Median välittämä kuva USA:sta on yksipuolinen. Vermontissa korostetaan hyvin vahvasti paikallistaloutta eli paikallisia pieniä tuottajia ja ekologista elämäntapaa. Winooskissa on panostettu pyöräteihin ja julkiseen liikenteeseen, koska halutaan vähentää ihmisten riippuvuutta yksityisautoilusta. Winooskissa on paljon maahanmuuttajia ja kaupunki on hyvin monikulttuurinen. Muurin rakentamisen sijasta monin paikoin on esillä ”Refugees are welcome here” julisteita. ”Make America great again” oli muutettu Vermontissa ”Make America green again” muotoon.

Dismas House ja ennen kaikkea Winooskin kaupunki tarjoaa erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille mielenkiintoisia harjoittelupaikkoja ja näköalan amerikkalaiseen elämäntapaan. Dismas Housessa harjoittelun teema on vankilasta vapautuneiden siirtymä takaisin yhteiskuntaan ja yhteisöasuminen. Winooskin kaupungilla harjoittelu voi keskittyä vapaaehtoistyön organisoinnin, vapaaehtoisten rekrytoinnin ja konkreettisen tekemisen ympärille. Vapaaehtoisia on hyvin erilaisissa tehtävissä kuten vetämässä lasten ja nuorten urheilukerhoja, avustamassa ikäihmisiä, työskentelemässä ateriapalvelussa tai koulujen läksykerhoja vetämässä. Mahdollisuuksia on todella paljon ja kerron niistä mielelläni lisää.

 

Tuomas Lappalainen
kehittämispäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

1 191 Artikkelin näyttökerrat