Pure Karelia -teema näkyi vahvasti RESTO2019-kilpailuissa

Tuula Ikonen

Karelia-ammattikorkeakoulu järjesti historiansa ensimmäiset Resto-tietotaitokilpailut 21.-22.3.2019. Kilpailu on valtakunnallinen restonomien tietoja ja taitoja mittaava kilpailu, joka järjestetään vuorotellen restonomikoulutusta antavissa ammattikorkeakouluissa. Kilpailujen teemaksi oli valittu ”PURE KARELIA”, jolla haluttiin korostaa karjalaista vieraanvaraisuutta ja alueen erityispiirteitä.

Nelihenkiset joukkueet mittelivät paremmuudesta restonomien tietoja ja taitoja mittaavissa tehtävissä kolmessa varsinaisessa tehtävässä ja kahdessa ennakkotehtävässä. Tehtävät tulivat toimeksiantoina paikallisilta yhteistyökumppaneilta.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Restokisojen suunnittelu ja toteutus oli iso ponnistus. Suunnittelu aloitettiin noin 1 ½ vuotta ennen kisoja. Ennen Laurean Resto2018-kisoja piti suunnitella alustavaa ohjelmaa, teemaa ja esitteitä. Laurean kisoissa benchmarkkausmatkalla oli kaksi opettajaa ja kisojen projektipäällikkö Heidi Hyppönen. Kisoista saatiin paljon tietoa ja oppia sekä vinkkejä omien kisojen suunnitteluun ja toteutukseen.

Varsinainen kisojen suunnittelu aloitettiin heti Laurean kisojen jälkeen keväällä 2018. Kisojen suunnittelu sidottiin vahvasti opetukseen. Syksyllä mukaan Restotiimiin tuli kaksi assistenttia Niina Paulasuo ja Mira Kaarmo. Hyppönen ja Paulasuo suorittivat kisojen järjestelyissä syventävää harjoittelua ja Mira Kaarmo projektia. Kisojen visuaalisen ilmeen suunnitteli Karelian tuntiopettaja Martha Balerina.

Restokisojen projektipäällikkö Heidi Hyppönen esittelee kisojen ilmettä.

Projektipäällikön ja assistenttien rooli oli vahva kisojen järjestelyissä ja opiskelijat kehittyivät ja kasvoivat paljon projektin edetessä. Tapahtuman järjestämisessä tarvitaan kokonaisuuden hallintaa, epävarmuuden sietämistä, itsensä likoon laittamista ja idearikkautta ja sitä nuorilta naisilta löytyikin rutkasti. Projektitiimin ohjaajina toimi allekirjoittaneen lisäksi lehtori Tuija Kainulainen. Lisäksi kokoonnuimme noin kahden viikon välein ohjausryhmän kanssa kokouksiin, joissa kävimme läpi ajankohtaisia asioita ja sovimme seuraavista askelmerkistä.

Projektitiimin tehtävät olivat moninaisia. Tehtäviin kuului mm. tiedottamiseen ja markkinointiin liittyvät asiat, käytännön järjestelyt, yhteistyökumppanihankinta ja yhteistyö heidän kanssaan, trendiseminaarin puhujien ja minimessujen näytteilleasettajien hankkiminen, yhteydenpito muihin oppilaitoksiin sekä ilmoittautumisten ja kahvitusten järjestäminen. Päävastuu tehtävistä oli projektitiimillä, mutta tehtäviä työstettiin toisen ja kolmannen vuoden restonomiopiskelijoiden kanssa eri opintojaksoilla.

 

 

Lopputuloksena onnistuneet kisat

Kisojen päätapahtumapaikkana toimi Tikkarinnekampus, jossa järjestettiin sekä kisojen avajaiset että suoritettiin kisatehtävät. Joukkueiden lisäksi paikalla oli myös kollegoita (kilpailujoukkueiden valmentajia ja ammattikorkeakoulujen henkilökuntaa). Kilpailupäivien aikana kilpailijoilla oli kolme tehtävää, joissa kilpailijoiden tuli muun muassa suunnitella paikallisuutta korostava tapahtuma Joensuuhun, esittää digitaalisin keinoin, miten karjalainen vieraanvaraisuus näkyy Taitokorttelissa sekä pohtia, miten villiruoka saataisiin konseptoitua ympärivuotiseksi matkailulliseksi vetovoimatekijäksi.

Kilpailujen ohjelma oli rakennettu monipuoliseksi alueen erityispiirteitä korostavaksi kokonaisuudeksi, jossa tärkeässä roolissa oli myös karjalainen vieraanvaraisuus. Kilpailutehtävien lisäksi kilpailijoiden kisapäiviin kuului muun muassa kädentaitopaja Taitokorttelissa, tutustuminen tapahtumapuutarha Botaniaan, opiskelijatreffit Laulutalolla, jonne Karelia-amk:n toisen vuoden restonomiopiskelijat olivat järjestäneet illallisen ja ohjelmaa sekä verkostoitumista toisten ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden kanssa. Kollegat puolestaan seurasivat kilpailutehtävien esityksiä, osallistuivat paikallisten asiantuntijoiden luennoista koostuvaan trendiseminaariin, tutustuivat paikallisiin yrityksiin ja pääsivät leipomaan ja maistelemaan karjalanpiirakoita Pohjois-Karjalan Marttojen piirakkapajassa.

Kaksipäiväinen tapahtuma huipentui juhlavaan iltagaalaan, jossa palkittiin kilpailujen parhaat kilpailijat. Jokaisessa kilpailutehtävässä oli tuomaristo, jossa oli mukana toimeksiantajan ja Karelia-ammattikorkeakoulun edustajia. Gaalassa palkittiin jokaisen tehtävän parhaat ja lisäksi kolme parasta joukkuetta. Vuoden 2019-Restotietotaitokilpailun voitti Rebels Laurea-ammattikorkeakoulusta, toiseksi tulivat Poristokraatit Satakunnan ammattikorkeakoulusta ja kolmannen sijan nappasi Porvoon Mitta Haaga-Helia Porvoosta.

Resto2019 huipentui juhlavaan iltagaalaan, jossa palkittiin kilpailujen parhaat kilpailijat.

Saimme kisoista paljon uutta oppia ja kokemuksia, mutta saimme järjestelyistä myös erinonomaista palautetta. Teemamme Pure Karelia näkyi vahvasti kisoissa niin vieraanvaraisuudessa, lämminhenkisyydessä, monipuolisessa alueen näköisessä ohjelmassa kuin maukkaissa karjalaisissa suuhunpantavissakin. Yhteistyössä on voimaa; opiskelijamme saivat näyttää osaamistaan ja loistaa kisojen järjestelyissä sekä saivat arvokasta osaamista tulevaa työelämää varten.

Seuraavat kilpailut järjestetään Haaga-Helia Haagassa maaliskuussa 2019, jonne myös Karelia-ammattikorkeakoulu lähettää nelihenkisen joukkueen kilpailemaan.

 

Tuula Ikonen
ohjaava opettaja
Resto2019-tietotaitokilpailut, matkailu
Karelia-ammattikorkeakoulu

Valokuvat: Oskari Nevalainen, Jonna Hämäläinen,Jenni Katajisto.

1 004 Artikkelin näyttökerrat