Iloa elämään -kirjallisuuspiirin lukuvuosi 2019

Kari Tiainen

Karelia-ammattikorkeakoulun henkilökunnan Iloa elämään -kirjallisuuspiiri kokoontui entiseen tapaan yhdeksän kertaa vuonna 2019.  Kirjallisuuspiiri on osa Karelian henkilökunnan työhyvinvointia edistävää Iloa elämään -toimintaa. Kirjallisuuspiirissä avataan ovia kirjallisuuden moninaisiin maailmoihin ja jaetaan lukukokemuksia muiden kanssa.

Kirjallisuuspiirin kuudes lukuvuosi

Vuosi 2019 oli kirjallisuuspiirin kuudes toimintavuosi. Karelian henkilökunnan kirjallisuuspiiri on koonnut kirjojen ystäviä yhteen jo vuodesta 2014 lähtien, ja sillä tuntuu olevan vakiintunut paikkansa työyhteisössä. Iloa elämään -kirjallisuuspiirin toiminta-ajatuksena on ollut alusta lähtien, että kirjallisuus tuottaa parhaimmillaan elämyksiä, virikkeitä ja ideoita henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ja oman minuuden vahvistamiseksi. Tämä toiminta-ajatus kantaa edelleen kirjallisuuspiiriä eteenpäin.

Toiveiden mukainen lukulista

Iloa elämään -kirjallisuuspiirin lukulista muotoutuu osallistujien toiveiden mukaisesti. Kirjallisuuspiirissä luettiinkin vuonna 2019 monenlaista kirjallisuutta.  Lukulistalla oli sekä kotimaista että käännettyä kaunokirjallisuutta, myös dekkareita ja elämäkertoja mahtui joukkoon.

Kirjallisuuspiirin kevätkausi aloitettiin suomenruotsalaisen Lars Sundin vuonna 1997 ilmestyneellä romaanilla Puodinpitäjän poika. Lars Sund yhdistää laajoissa historiallisissa romaaneissaan taitavasti fiktiivistä kerrontaa tarkkoihin historiallisiin faktoihin. Puodinpitäjän poika on Lars Sundin kolmiosaisen Pohjanmaa-eepoksen keskimmäinen osa.

Helmikuussa tutustuttiin amerikkalaisen Elizabeth Stroutin romaaniin Nimeni on Lucy Barton. Elizabeth Strout kuvaa romaanissa äidin ja tyttären ongelmallista suhdetta vivahteikkaasti ja eleettömästi. Maaliskuussa luettiin psykologinen jännitysromaani Nainen ikkunassa. Kirjan on kirjoittanut kustannustoimittaja Daniel Mallory nimimerkillä A. J. Finn.

Kirjallisuuspiirin huhtikuun kirjaksi valikoitui Tommi Kinnusen lasitehdasmiljööseen sijoittuva romaani Pintti. Iloa elämään -kirjallisuuspiirissä on luettu Tommi Kinnusta aikaisemminkin, joten hänen tyylinsä oli jo ennestään tuttua kirjallisuuspiiriläisille. Kevätkausi päätettiin teeveestäkin tutun toimittajan Eeva Lennonin omaeläkerran Eeva Lennon, Lontoo parissa.

Syyskuussa kirjallisuuspiirissä juhlistettiin Minna Canth -juhlavuotta Minna Rytisalon vuonna 2019 ilmestyneellä romaanilla Rouva C. Rouva C. on ensimmäinen Minna Canthista kirjoitettu fiktiivinen romaani. Siinä keskitytään kirjailijan nuoruusvuosiin ja avioliittoon Ferdinand Canthin kanssa.

Lokakuussa luettiin Håkan Nesserin dekkari Elävät ja kuolleet Winsfordissa. Ruotsalainen Håkan Nesser tunnetaan Suomessa erityisesti Barbarotti- ja Van Veeteren -sarjoistaan. Elävät ja kuolleet Winsfordissa on Nesserin kaupunkisarjaan kuuluva teos.

Marraskuussa kirjallisuuspiirissä perehdyttiin tamperelaisen Sara Hildénin elämään. Anna Kortelaisen kirjoittama elämäkerta Hyvä Sara! –  Sara Hildénin kolme elämää kertoo taiteen keräilijä-mesenaatin ja menestyneen vaatealan yrittäjän Sara Hildén (1905–1993) elämästä.

Lukuvuosi 2019 päätettiin venäläisen Guzel Jahinan romaanilla Suleika avaa silmänsä. Guzel Jahina on Moskovassa asuva kirjailija ja elokuvantekijä, jolla on tataarijuuret. Jahinan isoäiti karkotettiin Siperiaan seitsemän vuoden ikäisenä. Guzel Jahina on käyttänyt isoäitinsä tarinaa romaaninsa tausta-aineistona.

Kevään 2020 lukulista

Alkaneen vuoden ensimmäinen kirjallisuuspiirin tapaaminen oli tammikuussa. Tammikuun kirjana oli Antti Tuurin romaani Levoton mieli. Romaanissa kuvataan taiteilija Arvid Bromsin värikästä elämää. Arvid Broms opiskeli taiteita Pariisissa ja Lontoossa sekä Helsingin yliopistossa lakia. Hän sekaantui 1930-luvulla mm. juutalaisten salakuljettamiseen ja passien väärentämiseen, ja hänet tuomittiin vankilaan väärennöksistä ja petoksista. Hän ehti olla myös viidesti naimisissa.

Iloa elämään -kirjallisuuspiri kokoontuu Kauppaneuvoksen kahvilan kabinetissa (Taitokortteli, Koskikatu 1) tänä keväänä seuraavasti:

  • torstaina 6.2. klo 16.10-17.30 (kirjana Kim Leine: Punainen mies, musta mies)
  • torstaina 19.3. klo 16.15-17.45 (kirjana Max Seeck: Uskollinen lukija)
  • torstaina 16.4. klo 16.15-17.45 (kirjana Kate Atkinson: Liian kirkas taivas)
  • torstaina 7.5. klo 16.15-17.45 (kirjana Pajtim Statovci: Bolla)

Tervetuloa kaikki kirjojen ystävät jakamaan lukukokemuksia mukavassa seurassa!

 

Teksti: Kari Tiainen, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö, kirjallisuuspiirin vetäjä
Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkelikuva:  Fernando Hernandez / Unsplash

914 Artikkelin näyttökerrat