Kansainväliset hankkeet kehittävät opiskelijoiden tulevaisuuden osaamista

Liisa Timonen

 Ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat tulevaisuuden tekijöitä. Heidän osaamisellaan ja työelämässä tekemillään ratkaisuilla on suuri vaikutus siihen, millaisia huomisen Suomi, Eurooppa ja koko maailma ovat. Koulutustarjonta ja sen mahdollistama osaamisen kehittäminen suuntaavat kestävän tulevaisuuden rakentamista. Millaisina me koulutuksen kehittäjät näemme tulevaisuuden ja siihen liittyvät osaamistarpeet? Millaista tutkintoon johtajaa koulutusta ja millaisia jatkuvan oppimisen polkuja haluamme tarjota hyvän tulevaisuuden rakennuspalikoiksi? Näihin kysymyksiin Karelian asiantuntijat etsivät ratkaisuja kolmessa juuri käynnistyneessä kansainvälisessä Erasmus+ hankkeessa, joissa kaikissa on keskiössä opiskelijoiden tulevaisuuden osaaminen.

Tulevaisuuden osaaminen – mitä se on?

Tulevaisuuden osaamista voi määritellä monella eri tavalla riippuen siitä, mistä kulmasta teemaa katsoo. Yksi tapa rakentaa määrittelyä on lähteä liikkeelle YK:n jäsenmaiden sopimista vuoteen 2030 ulottuvista seitsemästätoista kestävän kehityksen tavoitteesta, joissa tulevaisuutta tarkastellaan globaalien haasteiden näkökulmista (Suomen YK-liitto). Tavoitteena on rakentaa tulevaisuus, jossa turvataan ihmisten hyvinvointi, taloudellinen vauraus ja yhteiskuntien vakaus ekologisesti kestävällä tavalla.

Tulevaisuuden osaamista voi tarkastella myös kiihtyvän muutosvauhdin ja kokonaisvaltaisen yhteiskunnan muutoksen kautta. Tähän disruptiivisen kehityksen ilmiöön kiinnittyy erityisesti transversaalien taitojen eli resilienssin, kriittisen ajattelun, luovuuden, joustavuuden, ongelman ratkaisutaidon, viestintätaitojen ja yrittäjyyden osaaminen. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää yhä joustavampaa ja ketterämpää mieltä.

Kestävän kehityksen tavoitteet ja niiden edellyttämä osaaminen sekä transversaalit taidot kytkeytyvät jo nyt monin tavoin Karelian koulutuksiin. Juuri alkaneissa Erasmus+ hankkeissa syvennetään tulevaisuuden osaamisen ymmärrystä ja rakennetaan yhteistä kansainvälistä opintotarjontaa. Näin Karelia vahvistaa opiskelijoiden mahdollisuuksia valita itselleen parhaiten sopiva osaamisen kehittämisen polku keskeiset osaamiskokonaisuudet huomioiden.

EMMA – kansainvälistä ikäosaamista ja aktiivisen ikääntymisen edistämistä

EMMA (European Master for Active Ageing and Age Friendly Society) hankkeessa Karelian asiantuntijat rakentavat yhdessä viiden muun eurooppalaisen korkeakoulun asiantuntijoiden kanssa ikäosaamisen kansainvälisen maisteriohjelman.

Vinoutunut väestönkehitys on valtava globaali haaste, johon meidän pitää osata vastata ihmisyyttä kunnioittaen ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Keskiössä ovat esimerkiksi työurien pidentäminen ja ikäystävällinen työelämä, aktiivisen elämän tukeminen, ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi, hyvä hoiva ja kestävät hoito- ja asumisratkaisut sekä digitaaliset palvelut ja ratkaisut. Hankkeessa mietitään, miten keskeiset sisällöt saadaan osaksi maisteriohjelmaa niin, että tuleville toimijoilla on mahdollisimman hyvä osaaminen haasteiden ratkaisemiseksi.

ENDURANCE – urheiluyrittäjyyden taitoa ja osaamista

Kestävän kehityksen tavoitteeseen 8, Ihmisarvioista työtä ja taloudellista kasvua, kiinnittyy vahvasti yrittäjyyden osaaminen ja edistäminen. ENDURANCE (Entrepreneurial Capacity-building for Sport) hankkeessa Karelian asiantuntijat ovat mukana kahdeksan kansainvälisen kumppanin verkostossa miettimässä, millaisin painotuksin, toimenpitein ja välinein saadaan vahvistettua opiskelijoiden yrittäjyysosaamista ja rohkaistua yrittäjäksi ryhtymistä.

Hankkeessa asiantuntijat tekevät yhteisen tutkimuksen yrittäjyyttä edistävistä ja estävistä tekijöistä, rakentavat valmennuspaketin ja työkalut sekä miettivät, millaisin toimenpitein on mahdollista luoda kestäviä yrittäjyyden urapolkuja. Painopiste on toisen asteen opiskelijoiden rohkaisussa erityisesti urheiluyrittäjyyteen mutta hankkeessa tuotettavat verkkotyökalut ja sisällöt sopivat erinomaisesti Karelian y-akatemian toiminnan kehittämiseen ja kansainväliseen tarjontaan.

INVEST – kestävä kehitys korkeakouluopiskelijoiden perustaidoksi

Kestävän kehityksen 17 tavoitteen keskeisin päämäärä on turvata se, ettemme ylitä planeettamme kantokykyä. INVEST (INnoVations of REgional Sustainability: European UniversiTy Alliance) hankkeessa Karelian asiantuntijat rakentavat kestävän kehityksen osaamisen ja ajattelun osaksi korkeakouluopiskelijoiden perustaitoja yhdessä slovakialaisten, bulgarialaisten, kreikkalaisten ja hollantilaisten kumppaneiden kanssa.

Jokainen korkeakoulusta valmistuva ammattilainen tarvitsee ymmärrystä siitä, mitä kestävä kehitys eri koulutusaloilla tarkasteltavista näkökulmista tarkoittaa ja miten voi sitä omissa työtehtävissään aidosti edistää. INVESTin myötä Karelian opiskelijat saavat valittavakseen laajan ja monipuolisen kansainvälisen opintotarjottimen, jonka kaikissa osissa on kestävän kehityksen ulottuvuus. Tarjotin sisältää kansainvälisiä tutkintopolkuja, teemoittaisia moduuleja, intensiivijaksoja, harjoittelumahdollisuuksia ja jatkuvan oppimisen tarjontaa; mahdollisuus on myös siirtyä tutkintotasolta toiselle. Opiskelijat voivat liikkua verkostossa fyysisesti ja virtuaalisesti, ja koota osaamissalkkuunsa paloja vaikka kaikista viidestä maasta. Tavoitteena on, että jatkossa jokainen Kareliasta valmistuva opiskelija ymmärtää, mitä tarkoittaa vaikkapa hiilineutraalius tai resurssiviisaus. Ja osaa rakentaa kestävää tulevaisuutta meidän kaikkien ja planeettamme parhaaksi.

Pysy kuulolla

Kerromme hankkeista ja niiden tuloksista aktiivisesti, joten kannattaa seurata Karelian julkaisukanavia ja sosiaalista mediaa. Opiskelijat ovat kaikissa hankkeissa aktiivisesti mukana testaamassa, kommentoimassa ja kehittämässä tuloksia. Myös he tulevat kertomaan kokemuksiaan ja arvioimaan sitä, millaisia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia heillä oikeasti on. Stay tuned!

Teksti: Liisa Timonen, kansainvälisten asioiden päällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Lähteet

Suomen YK-liitto. https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-tavoitteet.  3.11.2020.

 

Etusivun kuva: Kyle Glenn / Unsplash

1 104 Artikkelin näyttökerrat