Ylemmästä AMK-tutkinnosta opettajan uralle

Arja-Irene Tiainen & Tiina Maaranen

Tässä artikkelissa kuvataan Sosiaali- ja Terveysalan kehittämisen ja johtamisen ylemmän   ammattikorkeakoulututkinnon merkitystä yhtenä sosiaali- ja terveysalan opettajan urapolun mahdollistajana. Lisäksi artikkelissa kuvataan YAMK-tutkinnosta valmistuneen päätoimisen opettajan ajatuksia YAMK-opinnoista sekä niiden antamista valmiuksista opettajan uraa aloitettaessa.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tavoitteena on ammattikorkeakoulu asetuksen (1129) mukaan muuan muassa se, että tutkinnon suorittaneella on tarvittavat teoreettiset tiedot toimia työelämän kehittäjänä vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että ylempi ammattikorkeakoulututkinto toimii myös ammattikorkeakoulun opettajan koulutusväylänä. Ammattikorkeakouluasetuksen mukaan (1129) lehtorilta vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto lehtorille ja opettajalle. Lehtorilta tai opettajalta, jonka opetustehtävään pääosin kuuluu ammattiopintojen järjestäminen, vaaditaan lisäksi kolmen vuoden käytännön kokemus tutkintoa vastaavissa tehtävissä. Ammattikorkeakoulut voivat itse päättää sen, vaativatko ne edellä mainittujen vaatimusten lisäksi pedagogiset opinnot. Karelia-ammattikorkeakoulussa lehtorilta ja opettajalta vaaditaan pedagogiset opinnot, jotka ovat laajuudeltaan 60 op. Pedagogiset opinnot voi suorittaa opettajatyön ohessa, kolmen vuoden määräajassa.

Opistoasteen opinnoista ylempään ammattikorkeakoulututkintoon

Opistoasteelta valmistuneet eivät aiemmin päässeet ylempiin tutkintoihin muutoin kuin päivittämällä opistoasteen tutkinnon ammattikorkeakoulututkinnoksi. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla tämä koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja aikaa vieväksi. Nykyään opistoasteen sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittaneilla on mahdollisuus hakea ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Tämä mahdollistui vuonna 2019 voimaan astuneella Ammattikorkeakoululailla (2018/1368). Ylempään ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on lisäksi vähintään kahden vuoden työkokemus asianomaiselta alalta ammattikorkeakoulun-, muun soveltuvan korkeakoulututkinnon- tai opistoasteen tutkinnon jälkeen. Samaisessa lakimuutoksessa työkokemus muuttui kahdeksi vuodeksi aiemman kolmen vuoden sijaan.

Lakimuutoksen jälkeen syksyllä 2020 Kareliassa aloittaneissa Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opiskelijoissa oli kuusi opistoasteelta aloittanutta, joista yhden opiskelijan tavoitteena on opettajan ura. Toivottavasti voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa muidenkin opistoasteen suorittaneiden hakijoiden unelmat opettajan työstä.

YAMK-opinnot antoivat hyviä eväitä opettajan työhön

Karelian sosiaali- ja terveysala on rohkeasti rekrytoinut viime vuosina useita johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelmasta valmistuneita opettajiksi ja lehtoreiksi. Seuraavassa kuvataan artikkelin toisen kirjoittajan, päätoimisen opettajan Tiina Maarasen ajatuksia sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK koulutuksesta saaduista kokemuksista, ja siitä kuinka ne ovat tukeneet opettajuuden aloittamista Kareliassa.

Maaranen suoritti sekä AMK- että YAMK-tutkinnon Karelia-ammattikorkeakoulussa, jossa hän nyt työskentelee opettajana. Hän koki, että monipuolinen opiskelukokemus ammattikorkeakoulussa on tuonut paljon apua siihen, kuinka hän on sopeutunut uuteen työhön opettajana. Etenkin koulun käytänteiden, oppimisympäristöjen, sähköisten järjestelmien ja opintosisältöjen tunteminen on ollut suuri etu opettajan töiden alkuvaiheessa.

YAMK-opinnot toivat itsessään paljon valmiuksia toimia opettajana. Oman opinnäytetyöprosessin kautta sai runsaasti hyvää kokemusta työelämän kehittämisestä. Tätä osaamista pystyy hyödyntämään myös hanketyössä, jota Maaranen tekee opettajatyön ohessa. Itse opinnäytetyön tekeminen puolestaan antoi paljon valmiuksia opinnäytetöiden ohjaamiseen ja arviointiin. Koska YAMK-opinnoissa opiskeltiin monipuolisesti johtamista ja kehittämistä, sai niistä valmiuksia opettaa näitä aiheita myös AMK-opinnoissa.

Maarasen hakeutuessa aikoinaan YAMK-opintoihin, vaadittiin niihin tuolloin kolme vuotta työkokemusta tutkintoon soveltuvalta alalta. Lisäksi YAMK-opintojen vahva linkittyminen työelämään tarjosi mahdollisuuden kerryttää työkokemusta koko opintojen ajan. Hän on kokenut työkokemuksen erittäin suurena voimavarana ja osaamispääomana toimiessaan ammattikorkeakoulun opettajana. Se on muuan muassa tarjonnut runsaasti tarttumapintaa ja esimerkkejä opetuksiin. Työkokemuksen ja YAMK-tutkinnon lisäksi hän on lähtenyt kasvattamaan pedagogista osaamistaan opettajan uraa varten. YAMK-opintojen jälkeen hän suoritti kasvatustieteen perusopinnot yliopistossa ja lähtee seuraavaksi kohti opettajan pedagogisia opintoja.

Kaiken kaikkiaan Maaranen kokee YAMK-opinnot erittäin hyvänä väylänä kohti opettajan ammattia. Opinnot ovat laajentaneet omaa ajattelua, syventäneet ammattiosaamista ja tarjonneet runsaasti sellaisia taitoja, joita opettajan työssä tarvitaan.

Teksti:
Arja-Irene Tiainen, yliopettaja & Tiina Maaranen, päätoiminen opettaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Etusivun kuva: Markkinointitoimisto Tovari / Karelia-amk

3 057 Artikkelin näyttökerrat