Karelia mukana valtakunnallisessa TKI-osaajavalmennus -hankkeessa

Timo Rui

Suomalaisissa ammattikorkeakouluissa toteutettiin vuosina 2014-2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön hankevaroin 30 opintopisteen laajuinen TKI-osaajavalmennus -koulutuskokonaisuus. Koulutuksen osanottajat tulivat kaikista suomalaisista ammattikorkeakouluista. Taustoiltaan he olivat erilaisia, kuitenkin jollakin tavalla TKI-toiminnassa aktiivisesti mukana toimivia. Kareliasta koulutuksen suoritti ensimmäisenä vuonna painoalaprojektipäällikkö Helena Puhakka-Tarvainen. Vuonna 2015 oli allekirjoittaneen vuoro.

Valmennuksen moduulit

TKI-osaajavalmennuksen koulutus jakaantui erilaisiin aihepiireittäin jaksotettuihin moduuleihin. Valitsin niistä Palveluliiketoiminnan, TKI-toiminta oppimisympäristönä sekä TKI-menetelmät ja projektitoiminnan. Kaikkien moduulien koulutus perustui lähipäivien ja aktiivisen verkkotyöskentelyn yhdistelmään. Koulutus oli suunniteltu siten, että moduuleissa työskentely yhdistettiin koulutettavien omiin konkreettisiin TKI-kuvioihin. Näin koulutusten hyöty valui suoraan omaan- osaamiseen ja oman ammattikorkeakoulun kehittämiseen.

Palveluliiketoiminnan moduulissa käytiin läpi TKI-toimintaa palveluliiketoiminnan muodostamisen ja muodostumisen näkökulmasta. Moduulissa pohdittiin omien ammattikorkeakoulujen mahdollisia myyntikelpoisia palveluita Business Model Canvas -työkalun avulla, jolla liiketoimintaa kuvataan ja kehitetään visuaalisin keinoin.

TKI-toiminta oppimisympäristönä -moduulissa perehdyttiin oman ja muiden ammattikorkeakoulujen olemassa oleviin TKI:n ja opetuksen integrointikäytäntöihin, menetelmiin ja oppimisympäristöihin. Lähiopetuspäivissä tutustuttiin muiden ammattikorkeakoulujen käytänteisiin ja ideoitiin yhdessä tulevaisuuden TKI-oppimisympäristöjä.

TKI-menetelmät ja projektitoiminta -moduulissa käsiteltiin sekä kansallisen että kansainvälisen TKI-projektitoiminnan kannalta keskeisiä työvaiheita ja -menetelmiä. Niitä olivat asiakas- ja tarvelähtöinen projektien valmistelu, verkostomaisen hajautetun projektiorganisaation johtaminen ja ulkoisen rahoituksen järjestäminen.

Moduuleita yhdistävänä kehittämistehtävänäni oli Karelia-amk:n oppimis- ja palveluympäristöjen kehittäminen. Kehittämistehtävän tuloksia kävin esittelemässä Karelian johtoryhmälle joulukuussa 2015. Yksi osa tuota kehittämistehtävääni on mukana myös TKI-osaajavalmennuksesta laadittavassa julkaisussa.

Brysselissä tutustumassa EU:n rahoituslähteisiin

Artikkelin kirjoittaja Euroopan Parlamentin edessä

Artikkelin kirjoittaja Euroopan Parlamentin edessä

Kaikille osallistujille pakollisena oli yhteinen moduuli Kysyntä- ja käyttäjälähtöinen TKI-toiminta, jonka kohokohta oli viiden päivän matka Brysseliin syys-lokakuun vaihteessa. Terroriuhka näkyi jo ennen Pariisin viimeisiä iskuja myös Brysselin katukuvassa, monien EU-kohteiden edessä seisoi vartiossa vahvasti aseistettuja sotilaita. Kokonaisuutena matka oli tiivis ja kattava tutustumiskierros EU-koneistoon ja TKI-rahoituslähteisin. Toki matkan anneiksi voidaan mainita myös ne erinomaiset belgialaiset oluet, jotka edesauttoivat tiiviin päiväohjelman jälkeistä verkostoitumista. Toinen belgialainen herkku, paikallinen suklaa, löysi tiensä käytännössä kaikkien osallistujien tuliaiskasseihin.

Työläs mutta antoisa valmennuskokonaisuus

Kokonaisuutena TKI-osaajavalmennus oli työläs, mutta samalla erittäin antoisa oppimiskokemus. Sen parasta antia olivat uudet ideat ja verkostot. Koulutuksen aikana oli mielenkiintoista havaita ja arvioida muiden ammattikorkeakoulujen kehittämiä toimintamalleja sekä ratkaisuja ja verrata niitä Karelian vastaaviin. Vaikka TKI-osaajavalmennus OKM:n tukemana loppui joulukuussa 2015, ammattikorkeakoulut ovat lupautuneet jatkamaan yhteistä TKI-osaajavalmennusta kukin omilla panoksillaan.

Timo Rui
painoalaprojektipäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

885 Artikkelin näyttökerrat