Maakunta mahdollisuutena sosiaali- ja terveysalan harjoitteluissa

Kaisa Hiltunen

Sosiaali- ja terveysalan opintojen keski- ja loppuvaiheessa olevat opiskelijat hakeutuvat pääsääntöisesti harjoittelemaan kaupunki- ja kuntakeskuksiin. Opiskelijat työllistyvät usein harjoittelupaikkoihinsa ja näin työvoiman tarpeeseen vastaamisen harvaan asutulla alueella on erityisen haastavaa. (eHake-hankkeen rahoitushakemus 2014.) eHake: e-ohjauksen eri muodot moniammatillisen yhteistyön vahvistajana -hankkeessa tehtiin selvitys, jossa opiskelijoilta kysyttiin tekijöistä, jotka edistävät ja estävät maakunnassa harjoittelua. Lisäksi hankkeen työelämäkumppaneita pyydettiin kertomaan asioita, joilla he voisivat tukea opiskelijoiden harjoittelua kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuolella.

Tässä katsauksessa kuvataan opiskelijoiden ja työelämäkumppaneiden näkemyksiä sekä pohditaan niitä muun olemassa olevan tiedon valossa. Lopussa mietitään miltä tulevaisuus näyttää kuvatun ja koetun perusteella.

Esteenä erityisesti kulkuyhteydet ja kustannukset

Kulkuyhteydet nousivat opiskelijoiden vastauksissa merkittäväksi estäväksi tekijäksi. Kaikilla opiskelijoilla ei ole omaa autoa eikä ehkä ajokorttiakaan, julkisen liikenteen aikataulut eivät sovi työvuoroihin (opiskelijat tekevät harjoittelupäivänsä työpaikkaohjaajan työvuorojen mukaisesti). Esimerkiksi kolmivuorotyössä aamuvuoro alkaa yleensä klo 7, iltavuoro loppuu klo 21 tai 22 ja yövuoro alkaa klo 21. Mikäli matkustusaikaa julkisella kulkuneuvolla tulee esimerkiksi tunti, on sopivien liikennevuorojen löytyminen erityisesti aamuvuoroon menemiseksi todella haastavaa. Kulkeminen kauempana olevaan harjoittelupaikkaan myös maksaa, oli kyseessä polttoaine- tai matkalippukulut. Otetaan esimerkiksi Sami Sairaanhoitajaopiskelija, joka matkustaa harjoitteluun 80 kilometrin päähän joka arkipäivä viiden viikon ajan. Yhdensuuntaisia matkoja tulee siis 5 x 5 eli yhteensä 25 kappaletta. Matkahuolto myy 22 ja 44 matkan vuosilippuja, joiden hinta määräytyy kilometrimäärän mukaisesti. 22 matkan opiskelijalippu 80 kilometrin matkalle maksaa 153,50 euroa. (Matkahuolto.fi.)

Jos kuvitteellisella Sami Sairaanhoitajaopiskelijalla olisi oma henkilöauto, esim. noin kymmenen vuotta vanha, vapaamuotoisella laskutoimituksella viiden viikon matkakulut asettuisivat noin 400 euroon (160 km / päivä). Lisäksi auton ylläpitokuluja tulee arviolta 50 euroa kuukaudessa.

Myös harjoittelupaikkakunnalla asuminen harjoittelujakson ajan voi tyssätä kustannuksiin. Esimerkiksi kahden vuokran maksaminen ei ole mahdollista kaikille opiskelijoille. Kuvitteellisella Sami Sairaanhoitajaopiskelijalla on vuokrayksiö Joensuun keskustassa, hän maksaa siitä 500 euroa kuukaudessa. Mikäli hän vuokraa harjoittelupaikkakunnalta asunnon, voi vuokrasumma sijoittua 300 – 400 euroon kuukaudessa (pienet vuokra-asunnot esim. Ilomantsissa, Polvijärvellä). Vuokrakustannusten päälle tulee lisäksi muita asumiskuluja.

Perheelliset opiskelijat eivät välttämättä pysty edes harkitsemaan ns. kakkosasunnon vaihtoehtoa, erityisesti yksinhuoltajille tilanne on haastava. Lapset ovat päivähoidossa tai koulussa omalla kotipaikkakunnalla, koulu- tai päivähoitopaikkaa voi siirrellä paikkakunnalta toiseen (sekä hallinnolliset esteet että lapsen etu). Lisäksi myös virka-aikana tehtävien työvuorojen osalta päivän kokonaispituus voi matkustusajan sisältäen muodostua perheellisen opiskelijan tai erityisesti lapsen kannalta kohtuuttomaksi. Kunnallisissa päiväkodeissa hoitoaika sijoittuu yleensä klo 6-18 välille, lisäksi neljässä joensuulaisessa päiväkodissa järjestetään iltahoitoa. Joensuussa on yksi kunnallinen vuoropäiväkoti yö- ja viikonloppuhoitoa varten, mutta se on tarkoitettu säännöllisesti vuorotyötä tekevien lapsille. Koululaisille on jonkin verran ohjattua iltapäivätoimintaa, mutta kaikille perheille ei ole riittänyt näitä paikkoja. Lasten lisäksi myös lemmikkieläimet voivat rajoittaa väliaikaista asumista toisella paikkakunnalla tai pitkien päivien tekemistä.

Yksi opiskelijoiden esille tuoma asia oli myös sosiaaliset suhteet vieraalla paikkakunnalla eli mitä siellä voi tehdä, jos ei ole tuttuja. Tämä viestii siitä, että yksittäinen harjoittelu ei ole irrallinen osa elämää, vaan osa sen kokonaisuutta.

Hyvät työyhteisöt, oppimisen mahdollisuudet ja elämykset laittavat liikkeelle

Työyhteisön merkitys on suuri. Jos opiskelija tietää työyhteisön olevan hyvä, se madaltaa kauemmaksi lähtemisen kynnystä. Työyhteisöllä voi olla enemmän paukkuja opiskelijoiden ohjaamiseen, jos opiskelijoita on vähemmän. Pienempään työyhteisöön voi myös olla helpompi tutustua. Kauempana olevien harjoittelupaikkojen kautta voisi aueta paremmin työmahdollisuuksia ja työnkuva on mahdollisesti monipuolisempi. Jos on jo ennalta tiedossa, että jokin paikka on kiinnostava ja monipuolinen, on sinne lähteminen helpompaa.

Asiakassuhteet voivat olla helpompia hieman etäämmällä, välittömämpiä. Riski siihen, että asiakkaana tai potilaana on tuttuja, on pienempi kauempana omasta kodista. Tuttujen ja erityisesti perheenjäsenten hoitaminen ja kohtaaminen on aina erityistilanne ja sosiaali- ja terveydenhuollossa pyritään niitä välttämään. Tosiaalta positiivisena asiana nousi esille yhteisöllisyyden tunne, ammattiaan ”saa harjoittaa 24/7”, kuten opiskelija sen ilmaisi.

Maakuntaan lähtemistä voi tarkastella myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja yleissivistyksen lisääntymisen kautta; miten asutus sijoittuu kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuolella, millaisia kiinnostavia asioita ns. syrjäseudulla on ja onhan se myös mukavaa vaihtelua, ”maakuntamatkailua”.

Kuinka harjoittelupaikat voivat tukea harjoitteluun lähtemistä?

Opiskelijoiden mukaan harjoittelupaikat voivat tukea kauemmas lähtemistä markkinoimalla itseään esim. paikan päällä oppilaitoksessa. Erityisesti näistä mahdollisuuksista kertominen on opiskelijoiden päätöksenteon näkökulmasta merkittäviä:

• Kimppakyytimahdollisuus
• Yöpymismahdollisuus ja mahdollinen ns. kakkosasunto harjoittelun ajan (maksuton)
• Palkkaa harjoittelusta (kulujen pienentämiseksi)
• Opiskelijahintainen ruokailu (Kelan ateriakorvaus)
• Joustavat työajat
• Millaista asiakaskunta on
• Millaisia mahdollisuuksia on sekä oppimisen että vapaa-ajan suhteen

Lisäksi merkityksellisiä asioita ovat harjoittelun monipuolinen sisältö, kannustava ja asiantuntijuudessa ajan hermoilla oleva työyhteisö, opiskelijan aiemman osaamisen kartoittaminen sekä mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn (ohjattuna).

Työyhteisöille suunnatussa kyselyssä 11 yksikköä kuvasi asioita, joiden avulla he voivat tukea opiskelijoiden lähtemistä harjoitteluun kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuolelle. Jonkinlainen maksuton yöpymismahdollisuus on kolmessa paikassa, kimppakyytimahdollisuus ainakin kahdessa, maksuton ruokailu kolmessa. Joustoa työvuoroihin luvattiin yhdessä paikassa. Kaksi paikkaa markkinoi itseään sillä, että heidän toimintaansa kuuluu Green Care -ajattelu, yksi paikka korosti vahvuutenaan saattohoitoa, palliatiivista hoitoa ja muistisairauksien hoitoa. Yksi paikka toi esille huomioivansa pedagogisia ratkaisuja ohjauksessa, sama paikka toi esille teknologian käytön työssä. Toimintansa vahvan opiskelijamyönteisyyden toi esille neljä paikkaa.

Miltä näyttää tulevaisuus?

Opiskelijoiden ja työelämäkumppaneiden näkemysten, vuokra-asuntojen kustannusten, matkalippujen hintojen sekä päivähoidon hoitoaikojen ynnä muiden tietojen pohjalta voidaan todeta, että opiskelijoiden lähteminen harjoitteluun kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuolelle on todellinen, merkittävä haaste. Se ei kosketa vain Pohjois-Karjalaa vaan myös muita harvaan asuttuja alueita Suomessa, ja kansainvälisestikin. Parhaillaan meneillään oleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus sekä kunta- ja alueuudistus voivat parhaassa tapauksessa edistää uudenlaisten ratkaisujen synnyttämistä ja syntymistä. On väistämätöntä, että harjoittelujaksojen suorittamistapa tulee muuttumaan ajan kuluessa. Esimerkiksi viiden viikon harjoittelut, joissa tehdään 40 harjoittelutuntia viikossa, tulevat näkemyksemme mukaan vähenemään. Ne sopivat tietyille opintojaksoille ja tiettyihin ympäristöihin. Rinnalla tulee yhä enemmän projektimuotoisia kehittämisharjoitteluja, joissa toimitaan sekä työelämäkumppaneiden fyysisissä tiloissa, oppilaitoksen tiloissa että sähköisissä yhteisissä oppimisympäristöissä. Toisaalta myös perinteisempiä, edelleen yhteen paikkaan ja säännöllisiin työvuoroihin sidottua harjoittelua tarvitaan. Syntyykö harvasti asutulle alueella uudenlaista yritys- tai osuuskuntatoimintaa, jotka vastaavat majoituspalveluista, mahdollisesti myös kulkuyhteyksien parantamisesta? Millainen rooli maakunnan työpaikoilla, oppilaitoksilla ja opiskelija- ja yhdistyksillä on tässä?

Kaisa Hiltunen, projektipäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulua