Talotekniikan opiskelijat yritysvierailulla Leppävirralla

Johanna Luostarinen

Maaliskuun viimeisellä viikolla talotekniikan kolmannen vuosikurssin opiskelijat matkasivat bussissa jo varhain aamusta Work Smart -hankkeen järjestämällä opintomatkalla kohti Leppävirtaa. Päivän ohjelmassa oli tutustuminen leppävirtalaisen lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin erikoistuneen yrityksen, Gebwell Oy:n, toimintaan ja tuotantotiloihin.

Talotekniikan opiskelijoita oli vastaanottamassa Gebwell Oy:n lämpöpumpuista vastaava aluepäällikkö Juha Liukkonen ja kaukolämmöstä vastaava aluepäällikkö Hanna Kellokumpu. He esittelivät päivän mittaan ryhmällemme yli 20 000 neliön tuotantotiloja, joissa kehitetään, valmistetaan ja myydään laajalla valikoimalla erilaisia asiakkaille räätälöityjä lämmitys- ja jäähdytysratkaisuja.

Leppävirran tuotantotiloissa valmistuvat maalämpöpumput, varaajat ja kaukolämmönjakokeskukset ovat 100-prosenttisesti suomalaisia tuotteita. Yritysesittelystä kävi ilmi, että yritys on perustettu vuonna 2005 ja se työllistää tällä hetkellä yhteensä noin 110 henkilöä. Kasvua on tapahtunut vuosien mittaan myyntiyhtiöstä tuotekehitykseen päin ja tänä päivänä pääasiallisina asiakkaina ovat LVI- ja rakennusalan ammattilaiset, joille yritys tarjoaa valmiit ratkaisut kuluttajien ja muiden asiakkaiden palvelemiseen.

Opiskelijat kokivat vierailun hyödyllisenä

Kattavan tuotantotilojen esittelyn aikana opiskelijat pääsivät näkemään koko tuotantoprosessin ja tutustumaan yrityksen monipuoliseen tuotevalikoimaan. Keskustelimme opintomatkaan osallistuneiden opiskelijoiden Pentti Pussisen ja Henri Utriaisen kanssa siitä, mitä ajatuksia vierailu heissä herätti.

– Vierailu oli sinällään hyödyllinen, kun näki vähän millaisissa ympäristöissä laitteita tehdään ja ylipäänsä millaisia erilaisia tuotteita Gebwell Oy:llä on tarjolla, Pussinen kertoi.

Utriainen puolestaan oli yllättynyt siitä, miten isosta paikasta olikaan kyse ja miten monenlaista tuotetyyppiä siellä valmistuu. Hän kiitteli sitä, että opiskelijat pääsivät näkemään tuotteiden valmistusprosessin alusta loppuun. Molemmat opiskelijat olivat myös kiinnittäneet huomiota siihen, että tuotantotilat olivat hyvin siistit ja työskentelyolosuhteet olivat viihtyisät, vaikka tehdasolosuhteista olikin kyse.

Vierailut edesauttavat yhteistyösuhteita

Opiskelijoiden kanssa matkaan oli lähtenyt myös talotekniikan tuntiopettaja Esko Koponen sekä tekniikan alojen koulutuspäällikkö Jyrki Kankkunen. Koponen kehui opiskelijoiden tapaan Gebwellin tuotantotilojen olevan selvästi systemaattisesti hoidettuja. Hän oli myös kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka yrityksen tuotekehitys on pitkällä ja linjastot vaikuttivat toimivan hyvin.

Sekä Koponen että Kankkunen näkivät vierailun etuina muun muassa sen, että tällaisten vierailujen kautta on helppo luoda yhteistyösuhteita: yhteydenottoja on jatkossa helpompi tehdä puolin ja toisin, kun kasvot ovat tulleet tutuiksi.

– Ja kun talotekniikan koulutus on meillä vielä suhteellisen uusi, on tärkeää luoda suhteita eri alan toimijoihin, painotti Koponen.

– Jos nämä vierailut nostavat opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja ovat vahvistamassa heidän uskoaan tulevasta, niin silloin tämä reissu on tehnyt tehtävänsä, pohti Kankkunen.

– Opiskelijan saama hyöty on välittömästi myös Karelia-ammattikorkeakoulun saama hyöty.

Vierailua isännöivät Gebwell Oy:n aluepäälliköt Juha Liukkonen ja Hanna Kellokumpu.

Isänniltä vinkkejä työnhakuun

Entä mitä ajatuksia vierailumme isäntinä toimineilla Juha Liukkosella ja Hanna Kellokummulla oli opiskelijoiden tapaamisesta? Haastattelin konetekniikan diplomi-insinööriksi valmistunutta aluepäällikkö Hanna Kellokumpua tehdaskierroksemme lomassa ja hän kertoi, että tällaisten kierrosten aikana on hyvä kertoa valmistuville insinööreille yrityksen toiminnan lisäksi myös erilaisista urapoluista työelämään. Pohjakoulutus voi olla erilainen ja tutkinnon perusteella ei nykypäivän työelämässä ole useinkaan sidottu vain tietynlaisiin työtehtäviin, vaan kiinnostukset voivat ohjata työpaikan valinnassa. Kellokumpu itse on elävä esimerkki siitä, että työpaikka voi löytyä monien eri tekijöiden summana.

– Tokihan sitä toivoisi, että tällaisista vierailuista jotain jäisi opiskelijoille mieleen tuotteistammekin, lisäsi aluepäällikkö Juha Liukkonen naurunpilke silmäkulmassaan.

Entä millaisia terveisiä isäntämme halusivat sanoa opiskelijoillemme kannustuksena?

– Oma aktiivisuus ja kiinnostuneisuus alasta vievät pitkälle, totesi Liukkonen.

– Joskus työpaikan hakeminen saattaa tietää montaa hakemusta, mutta älä luovuta! Avoimia hakemuksiakin kannattaa ahkerasti laittaa, sillä yrityksille voi tulla äkillisiä rekrytointitarpeita. Ja hakeudu itseäsi kiinnostaviin työharjoittelupaikkoihin – niiden kautta on monille avautunut myös työpaikka, muistutti Kellokumpu.

 

Johanna Luostarinen, talotekniikan opinto-ohjaaja
Karelia-ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimii Karelian-ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajien edustajana Work Smart -hankkeessa, jossa Karelia-amk ja PKKY helpottavat opiskelijoiden siirtymistä opinnoista työelämään yhteistyötä kehittämällä.

1 493 Artikkelin näyttökerrat