Vuosi VIPpinä

Päivi Laakkonen

Uuden VIP-vuoden kynnyksellä syksyn saavuttua on aika kertoa VIP-toiminnasta ja siitä mitä teimme VIP-vuonna 2017-18. VIP-ajatus on Karelia-ammattikorkeakoulussa elänyt jo kymmenen vuoden ajan ja koko yhteisön tasolla on alkamassa jo kuudes VIP-vuosi. Näihin vuosiin on kuulunut paljon huipputyyppejä sekä hulvattomankin hauskoja hetkiä yhdessä VIPpien kanssa.

Mitä olikaan VIP-toiminta?

VIP-toiminta (Välittämisen ilmapiiri) on opiskeluhyvinvointia edistävää toimintaa, jolla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä sekä turvaamaan, ettei kukaan jäisi ulkopuoliseksi. Aloittavat opiskelijaryhmät valitsevat ensimmäisen vuotensa syksyllä keskuudestaan VIP-opiskelijat, jotka osallistuvat lukuvuoden mittaiseen VIP-koulutukseen. Koulutus sisältää monipuolisesti tietoa ja taitoja joista on hyötyä opiskeluhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet VIPit, saavat VIP-vuodesta kolme opintopistettä.

Omassa ryhmässään VIP-opiskelija on luokan ”tuntosarvet” jonka tehtävänä on aistia ryhmänsä tunnetiloja, tehdä havaintoja ryhmänsä ja ryhmän jäsenten hyvinvoinnista sekä tuoda esille mahdollisia ongelmia. VIPin harteilla ei ole näiden haasteiden ratkaiseminen vaan esiin tuominen esimerkiksi kuukausittain tehtävän sähköisen VIP-työkalun avulla tai ottamalla yhteyttä omaan tuutoriopettajaan. Juuri tämän varhaisen tiedon vuoksi VIP-opiskelijat ovat erityisen tärkeitä meille Karelia-ammattikorkeakoulun hyvinvointitoimijoille.

VIP-toimintaa organisoi moniammatillinen koordinaatioryhmä, joka järjestää VIP-opiskelijoille kuukausittain koulutuksia, tapahtumia sekä virkistäytymistä. VIP-koordinaation muodostavat oppilaitospastori, opiskeluterveydenhoitajat, opintokuraattori, opinto-ohjaaja/lehtori sekä oppilaskunta Pokan pääsihteeri. VIP-toiminnan tavoitteena on lisätä Välittämisen Ilmapiiriä Karelia-ammattikorkeakoulussa osana varhaista tukemista (VARTU). Toimintaa on toteutettu koko ammattikorkeakoulun tasolla vuodesta 2014 ja alkujaan toiminta on aloitettu Liiketalouden ja tekniikan keskuksessa Suomessa tapahtuneiden kouluampumisten vastaiskuna vuonna 2008.

Kouluttautumista, yhdessä tekemistä ja hyvää mieltä

Uusien opiskelijoiden aloitettua opintonsa elokuussa 2017 alkoi VIP-opintojen markkinointi. Syyskuussa jokainen ensimmäisen vuoden ryhmä valitsi keskuudestaan VIP-opiskelijat. Varsinainen kurssivuosi aloitettiin lokakuussa info-tapaamisella, jossa VIP-toiminnan ydin avattiin kurssiin osallistuville ja VIPpeyden siementä idäteltiin uusiin opiskelijoihin.

Marraskuussa oli vuorossa VIP-vuoden yksi tärkeimmistä tapaamisista. VIPit sekä koordinaatioryhmä kokoontuivat koko päivän kestävään koulutukseen Hirvirannan leirikeskukseen. Ohjelmassa oli ryhmäytymistä, asiaa hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä, improvisaatiota ja ennen kaikkea paljon naurua ja hyvää mieltä. Kuten jo aiemmat vuodet ovat osoittaneet on tämä päivä erittäin tärkeä VIP-opiskelijoiden yhteen hitsautumisen näkökulmasta ja antaa hyvän pohjan opiskelijoille tehdä VIP-työtä omassa ryhmässään.

Hirvirannann koulutuspäivä. Kuva: Päivi Laakkonen.

Koulutuksen jälkeisessä tapaamisessa purettiin Hirvirannan leirikeskuksessa vietetyn päivän antia. Kokemukset olivat erittäin positiivisia. Päivä oli koettu raskaana, mutta hyvin antoisana. Yleisen palautteen perusteella opiskelijat kaipaavat yli koulutusrajojen ulottuvaa toimintaa, pienryhmäkeskusteluja sekä toiminnallisia hetkiä. Tärkeää on kokemus kuulluksi tulemisesta sekä kokemusten jakaminen koulutuksesta riippumatta. Tämä lisää koko Karelia-yhteisön me-henkeä.

Jouluun laskeuduttiin VIPpien kanssa laulamalla perinteisiä kauneimpia joululauluja. Ensimmäinen syksy VIPpinä oli opiskelijoilla takana ja he olivat tehneet paljon VIP-työtä omassa ryhmässään. He olivat järjestäneet leffa- ja keilailtoja, kuunnelleet ryhmäänsä, aistineet tunnetiloja sekä tuoneet tätä tietoa VIP-koordinaatiolle VIP-työkalun avulla. VIPit huomioivat myös ne ryhmän ulkopuolelle jäävät sekä toimivat linkkinä tuutori opettajien ja opiskelijoiden välillä.

Uusi vuosi ja uuden vuoden VIP-opinnot aloitettiin vahvasti hyvinvointi-teemalla. Alkoi ahkera suunnittelu helmikuun Hyvinvointimessujen toteuttamiseksi. Ideoitiin ohjelmaa, hankittiin materiaaleja ja ennen kaikkea tehtiin työtä yhdessä. Messuista tulikin monipuolinen kattaus hyvinvoinnista ja se oli opiskelijoiden näköinen tapahtuma. VIPpien lisäksi järjestelyissä mukana olivat viimeisen vuoden terveydenhoitajaopiskelijat sekä useita talon ulkopuolisia hyvinvointitoimijoita.

Maaliskuussa saimme vieraaksemme eetikko Antti Kylliäisen. Kylliäinen pyrkii muuttamaan maailmaa hyveiden avulla. Hän on kehittänyt aristoteeliseen hyve-etiikkaan perustuvia työkaluja erilaisten yhteisöjen käyttöön. Hän puhui meille aiheesta ”Hyveet tekevät hyvää – opiskelijan hyveet”. Luento herätti VIPeissä paljon keskustelua ja oli hyvin vuorovaikutteinen antaen uusia näkökulmia moniin arkielämän asioihin.

Hyvinvointi messut Karelian Wärtsilä-kampuksella esittelijöinä mm. Ohjaamo Joensuu, Joensuun erilaiset oppijat ja Karelia-ammattikorkeakoulun hyvinvointitoimijat. Kuva: Päivi Laakkonen.

Huhtikuussa vuorossa oli perheasianneuvottelukeskuksen puheenvuoro. Keskuksen johtaja Anna-Riitta Pellikka puhui VIPeille parisuhteesta ja parisuhteen hyvinvoinnista. Siitä mistä voi saada apua, jos kokee etteivät omat keinot riitä yhteisen hyvän ylläpitämiseen.

Huhtikuun tapaamisen jälkeen olikin vuorossa enää VIP-vuoden päätöstapaaminen, jossa vedettiin yhteen koko yhdessä vietetty vuosi ja se mitä olimme oppineet matkan varrella kurssilta sekä toisiltamme. Tähän tapaamiseen kokoonnuimme toukokuussa seurakunnan kesäkodille Männikköniemeen. Tapaamisessa söimme hyvin, vietimme aikaa yhdessä ja teimme pienryhmissä kuvakollaaseja kuluneesta vuodesta. Halukkailla oli mahdollisuus saunomisen, uintiin ja pihapeleihin Männikköniemen upeissa maisemissa, mitä mainioimmassa kelissä.

Kaiken kaikkiaan VIP-vuoden tärkeimmät VIP-teot on tehty omassa opiskelu-ryhmässä, aivan tavallisessa arjessa. Läpi vuoden VIPit ovat toimineet ryhmänsä tuntosarvina, luoneet välittämisen ilmapiiriä ja tukeneet hyvinvointia opiskeluyhteisössä.

Vippeys jatkuu vuoden jälkeenkin

VIP-vuoden päätöstapahtuma Männikkönie-messä. Kuva: Päivi Laakkonen.

Opiskelijapalautteen perusteella kurssissa ehdottomasti parasta olivat uudet ihmiset; kurssilta sai uusia kavereita ja tutustui eri aloihin. Kurssi koettiin onnistuneeksi, sillä tärkeää asiaa opittiin mukavalla tavalla yhdessä tehden.

Opiskelijat kokivat kurssin monipuoliseksi ja ryhmän turvalliseksi toimia. Moni koki oppineensa kurssilla uutta itsestään ja oppineensa heittäytymään uusiin tilanteisiin, sillä kurssilla ei tuomittu ketään eikä kenenkään mielipiteitä. Kehittämisen kohteina toivottiin vieläkin enemmän eri alojen yhteisiä pienryhmäkeskusteluja sekä toiminnallisia harjoitteita.

Kysyttäessä opiskelijoilta halukkuudesta jatkaa VIPpinä vielä vuoden jälkeen suurin osa vastasi VIPpeyden jatkuvan heissä, vaikka varsinaisia ohjattuja tapaamisia ei olisikaan. He kokivat VIPpeyden olevan enemmän kuin kurssi, se oli tapa välittää toinen toisistaan. Ja näin ollen lopuksi joudun kumoamaan alkuperäisen otsikon ”Vuosi VIPpinä”, sillä toiminnan täyteisen vuoden jälkeen useimmissa VIPeissä elää ajatus ”kerran VIP aina VIP”. Yhdessä tehden, toisista välittäen lähdemme kohti uutta VIP-vuotta!

 

Päivi Laakkonen, opintokuraattori
Karelia-ammattikorkeakoulu

Kansikuva: Rawpixel.com

1 048 Artikkelin näyttökerrat