Jatkuva oppiminen: opiskelijoilta hyvää palautetta

Mervi Lätti

Karelia-ammattikorkeakoulussa jatkuva oppiminen ymmärretään osaamisen kehittämisenä, joka usein tapahtuu osallistumalla koulutukseen joko omaehtoisesti tai työnantajan tukemana. Keskeisinä jatkuvan oppimisen koulutuspalveluina ovat osallistuminen työnantajan järjestämään täydennyskoulutukseen, avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin, erikoistumiskoulutuksiin tai maahanmuuttajien valmentavaan koulutukseen.

Jatkuvan oppimisen palautekysely

Karelian jatkuvan oppimisen palautekysely lähetetään vuosittain kaikille kevätlukukauden ja syyslukukauden aikana avoimessa AMK:ssa, erikoistumiskoulutuksissa ja maahanmuuttajien valmentavassa koulutuksessa opiskelleille. Kysely koostuu opiskelijan opintopolun mukaisista teemoitelluista väittämistä ja niihin liittyvistä avoimista vastauksista. Vuoden 2020 palautekysely lähetettiin kaikkiaan 6329 henkilölle. Kyselyyn vastasi 341 henkilöä eli vastausprosentti oli 5,4 %. Lähes kaikki vastaajat olivat avoimen AMK:n opiskelijoita.

Osaaminen kehittyy ja opinnoista on hyötyä monella tavalla

Vastaajat pitävät oppimaansa tulevaisuuden kannalta hyödyllisenä. Opiskelijat hyödyntävät opinnoissa saatuja tietoja omassa työssään, työn kehittämisessä, yleissivistyksenä, omassa urasuunnittelussa, vaihtaessaan alaa, tutkinto-opintoihin hakeutumisessa tai osana muita opintoja.

Palautteen mukaan Karelian opintotarjonta on monipuolinen ja kiinnostava, joskin toiveita myös uusista aiheista esitettiin. Ilmoittautuminen koulutukseen on helppoa ja opintojen alkamisesta saa tiedon riittävän ajoissa. Opetusjärjestelyt ja runsas verkko-opintotarjonta mahdollistavat sujuvan opiskelun. Yhteistyö ammattikorkeakoulun henkilöstön kanssa toimii hyvin. Vastaajista 85 % suosittelee opiskelua Kareliassa.

Kehitettävää käytännöissä ja opinnoissa

Vastaajat toivoivat entistä enemmän neuvontaa ja ohjausta opintovalintojen tueksi. Hankaluutta aiheuttivat käyttäjätunnukset ja kirjautuminen tietojärjestelmiin. Opintojen sisällöt ja toteutustavat eivät vastanneet kaikkien odotuksiin ja tarpeisiin. Opettajilta toivottiin enemmän ohjausta ja palautetta oppimisen tueksi. Haasteita opinnoissa etenemiseen aiheuttivat aikataulumuutokset.

Opiskelijoiden omassa elämäntilanteessa tapahtuneet muutokset, työelämän kiireet, oma jaksaminen ja ajanpuute vaikuttivat opintojen keskeyttämiseen. Muita keskeyttämiseen vaikuttavia tekijöitä olivat myös vaikeudet kirjautua tietojärjestelmiin ja oppimisympäristöön, tuen puute, sekavat ohjeistukset ja käytännöt opintojen aikana.

Palautteen merkitys – näin palaute vaikuttaa

Tavoitteena on kehittää toimintaa Kareliassa yhä paremmin jatkuvan oppimisen opiskelijoita palvelevaksi. Tämän takia palautteen saaminen on tärkeää. Palautteista tehtyä yhteenvetoa on käsitelty Kareliassa.

Erityisen ilahduttavaa on palautteissa välittyvä oppimisen ilo ja into sekä kiitokset Karelian henkilöstölle.

Kehittämistoimia on jo tehty paljon ja niitä jatketaan edelleen. Opintojen aloittamiseen liittyvään viestintään on kiinnitetty huomiota selkeyttämällä käyttäjätunnuksiin ja opintojaksoille kirjautumiseen liittyviä ohjeita. Kevätlukukaudella 2021 pilotoidaan kerran kuukaudessa verkossa tapahtuvia Vauhtia avoimen AMK:n opiskeluun -nettiohjaushetkiä, joissa opastetaan opintojen aloittamiseen, tietojärjestelmiin ja opintovalintoihin liittyvissä asioissa. Lisäksi voi varata henkilökohtaisia ohjausaikoja.

Avoimen ammattikorkeakoulun nettisivuille on lisätty usein kysytyt kysymykset -osio, jonka tarkoituksena on sujuvoittaa opiskelua avoimessa AMK:ssa.

Opintotarjontaa monipuolistetaan entisestään ja erityisesti kiinnitetään huomiota verkko-opintojen laadun kehittämiseen esimerkiksi tarjoamalla opettajille entistä enemmän tukea opintojen suunnitteluvaiheessa.

 

Kirjoittaja:

Mervi Lätti, erikoissuunnittelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

 

Etusivun kuva:  Brooke Cagle / Unsplash 

913 Artikkelin näyttökerrat